Onko maailma valmis rauhaan?

Maailmanrauha on utopia, josta kaikki haaveilevat mutta johon kukaan ei oikein usko. Ihminen on ladattu tunteilla. Neuvottelutilanteissa kielimuuri kärjistää kriisin, kun ihmiset tarkoittavat samoilla sanoilla eri asioita tai puhuvat samasta asiasta eri sanoilla.

Rauhankone perustuu tekoälyn, koneoppimisen ja muiden teknologisten menetelmien apuun rauhanomaisemman maailman luomisessa. Sen tavoitteena on ihmisten välisen ymmärryksen lisääminen, tunnemyrskyjen taltuttaminen yhteisöissä ja oikeudenmukaisuuden edistäminen.

Tekoäly ei ole tieteiselokuvien kaiken tuhoava äärimmäinen paha. Päinvastoin se tuo toivon paremmasta. Rauhankoneiden avulla ihminen voi nousta tietoisen ajattelun rajoitusten yläpuolelle.

Rauhankoneen taustalla on ajatus kulttuurisesta yhteisevoluutiosta. Koneoppimisen kautta ihminen saa kumppanikseen merkittävän auttajan maailmaa koskevan ymmärryksen kasvattamisessa. Lähestymässä on viisaiden koneiden aika.