Tutkimus käsittelee erityisen suomalaisen, autiokirkoiksi nimetyn rakennusryhmän korjauksia niiden syntyajoista nykypäivään. Työssä luodaan autiokirkkojen kautta katsaus suomalaisen muinaismuistohallinnon syntyyn, suojelulainsäädännön kehittymiseen ja korjaustapojen sekä -materiaalien muuttumiseen yli sadan vuoden aikana. Tutkimus perustuu laajaan arkistotutkimukseen, restaurointikirjallisuuteen, aikalaiskuvauksiin, haastatteluihin sekä omakohtaisiin korjaussuunnitelmiin ja havaintoihin.

Autiokirkoista valtaosa syntyi 1800-luvun lopulla, jolloin kirkkotiloihin alkoi kohdistua uudenlaisia vaatimuksia. Seurakuntalaisten määrä kasvoi nopeasti, virsilaulu yleistyi ja kirkot määrättiin lämmitettäviksi. Autioksi ja vaille käyttöä jäivät ne kirkot, jotka eivät taipuneet uusiin vaateisiin. Työssä pohditaan, miten vailla käyttöarvoa olevat rakennukset ovat säilyneet meidän päiviimme asti ja esitellään muinaismuistohallinnon sekä yksittäisten henkilöiden osuus niiden huolenpitoon.

Tutkijan pitkä käytännön näkökulma aiheeseen tulee esille viidessä korjaustavaltaan erilaisessa, rakennuskonservoinnista rekonstruktioon vaihtelevassa autiokirkon korjauksessa.