Firenzen luonnontieteellisen museon kasvitieteen ja kasvifysiologian professori Filippo Parlatore (1816-1877) teki vuonna 1851 pitkän ja vaivalloisen matkan Euroopan halki Skandinavian niemimaalle. Hänen tarkoituksenaan oli tutustua maanosan pohjoisiin seutuihin kasvimaantieteen näkökulmasta, ts. tutkia niillä esiintyviä kasvilajeja ja selvittää, kuinka kauas pohjoiseen ne ovat levinneet. Samalla Parlatore keräsi kasveja täydentääkseen niillä museonsa herbaariota.

Tutkimusretken tuotteena syntyi matkakertomus, josta tähän julkaisuun on suomennettu luvut IX– XV. Niissä Parlatore kuvailee matkaansa mm. Tornion- ja Muonionjokea pitkin Pellon, Kaaresuvannon, Enontekiön ja Kilpisjärven kautta Ruijaan ja Norjaan. Parlatoren matkareittiä on mahdollista seurata karttaliitteestä. Luvut sisältävät Parlatoren erikoisalaan kuuluvia huomioita Skandinavian kasvillisuudesta ja maantieteestä mutta myös sen eläimistä, mm. porosta ja Lapin kiusallisista hyttysistä. Mielenkiintoisia ovat runsaat kansatieteelliset pohdinnat saamelaisten alkuperästä, kielestä ja uskonnosta sekä saamelaisten ja suomalaisten sukujuurista. Parlatore mainitsee mm. myös tapaamisestaan Lars Laestadiuksen kanssa Pajalassa. Karttaliite.

Matka pohjoiseen Eurooppaan vuonna 1851 jatkaa Scripta Manent Oy -kustantamon matkakertomusten sarjaa (Matka pohjoiseen jonka teki ja kuvasi ravennalainen Francesco Negri, 2014; S. Sommier, Talvimatka Lappiin: kirjeitä sisareni lapsille, 2016; A. Bichi, Matka Ruotsiin vuonna 1696, 2017).