Espoolaisen jäätelökioskin takana metsässä seisoi tyhjä ovenkarmi. Markus sanoi, että se on subdimensionaalinen portti, jonka läpi kulkemalla jokin muuttuu. Kävelin sen läpi joka päivä. Kävelen edelleen. Eelis haaveilee rakkaudesta, mutta oppii jo varhain, että se pitää tehdä salaa ja yksin. Eihän kukaan hänen kaltaisensa saa haluta. Sen opettivat jo luokkatoverit ennen murrosikää, ja tämä totuus vahvistuu jokaisen epäonnistuneen ovenraotuksen myötä. Oma kelpaamattomuus on muuttumaton asiantila, johon turtuu ja jonka päälle tulee huomaamattaan rakentaneeksi koko identiteettinsä. Lopulta peilistä katsoo ihmisen muotoinen hirviö, joka näkee kaikkialla pelkkää halveksuntaa ja kokee ansaitsevansa sen.

Wolf Kankareen (s. 1990) kolmas sarjakuvakirja Subdimensionaalinen portti kertoo tyydyttämättä jäävästä rakkaudennälästä ja sen yllä roikkuvasta häpeästä. Fiktioksi naamioitu omaelämäkerrallinen tarina liikkuu neljällä aikatasolla. Se nivoo yhteen tilanteita, tunteita ja ihmissuhteita, etsii niiden läpi kulkevaa punaista lankaa tai opetusta - jotakin, mikä antaisi tälle kaikelle merkityksen. Miksi olen tässä ja tällainen?