Islaminusko eri muodoissaan on tunkeutunut pohjoismaisiin yhteiskuntiin. Mitä tämä tarkoittaa näiden yhteiskuntien kannalta, on vielä osaksi hämärän peitossa. Islamilaisten maiden tyypillisiä piirteitä ovat uskonnollinen diktatuuri, suuret erot kansan ja hallitsijoiden välillä sekä vakavat väkivaltaiset konfliktit. Muovaako pohjoismainen sekulaari hyvinvointiyhteiskunta islamin kaltaisekseen, vai tuoko islam sen kiinteäksi osaksi järjestetyt avioliitot, kunniamurhat, uskonnolliset tuomioistuimet ja terrorin?

Kysymykseen ei ole yksinkertaista eikä poliittisesti korrektia vastausta. Norjalainen kirjailija ja poliittinen aktivisti Hege Storhaug tarkastelee huomiota herättäneessä teoksessaan islamilaisen maahanmuuton vaikutusta erityisesti kotimaassaan ja laajemmin Euroopassa. Ilmestyessään vuonna 2015 kirja oli Norjan suurimpia bestsellereitä ja myi ensimmäisen kuukauden aikana 20 000 kappaletta, vaikka valtamedia jätti sen suurimmaksi osaksi huomiotta. Storhaug on julkaissut yhdeksän teosta ja kirjoittanut lukuisiin norjalaisiin sanomalehtiin. Hän on asunut kaksi vuotta Pakistanissa ja toimii Human Rights Service -järjestön tiedottajana.