V. A. Koskenniemi (1885–1962) piti itseään ensisijaisesti runoilijana. Suomen kirjallisuus- ja kulttuurihistoriassa hänet tunnetaan monissa muissakin rooleissa: lehtimiehenä, kriitikkona, esseistinä, kirjallisuus- ja kulttuurialan järjestöjen luottamushenkilönä, kirjallisen piirin primus motorina ja suomentajana, Turun yliopiston professorina ja rehtorina sekä Suomen Akatemian jäsenenä. Samalla hän oli yksi Suomen kulttuurielämän kiistellyimpiä hahmoja erityisesti Saksan yhteyksiensä takia. Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui nousevan polven kulttuurivaikuttajien hampaisiin ja hänet julistettiin jo kuolleeksi, menneisyyden hahmoksi. Silti häneen yhä nykyäänkin palataan eri yhteyksissä..

Teoksen otsikko Hetki ja ikuisuus viittaa siihen, että Koskenniemi tarttui moniin ajassa liikkuviin kirjallisiin ja poliittisiin kysymyksiin ja ilmiöihin samalla kun hän runoissaan ja aforismeissaan käsitteli monia ikuisuuskysymyksiä. Kirjan ovat Heikki Länsisalon idean ja osin kokoaman materiaalin pohjalta toimittaneet Jukka Parkkinen ja H. K. Riikonen.