Teos tarkastelee kaikkialla maailmankaikkeudessa vallitsevaa järjestystä, jota ylläpitää Pyyteetön Rakkaus.

Ihmiskuntamme on edennyt evoluutiossa siihen vaiheeseen, jossa se kantaa myös itse vastuuta, jolloin myös ohjauksemme on suurempi. Elämme juuri nyt aikaa, jossa meitä ohjataan vahvasti. Tämä johtuu siitä, että elämme ihmisinä sellaista aikaa, jossa meillä on mahdollisuus kehittyä nopeampaan tahtiin kuin ennen. On olemassa myös tapahtumia, joita maapallolla tarvitaan muokkaamaan todellisuuttamme.

Kehityksemme on johtanut siihen, että myös värähtely maapallolla nousee, sekä tunnelma ja ilmapiiri muuttuvat. Tästä johtuvat monet ihmisten ylilyönnit. Juuri nyt on käynnissä monia, kollektiivisessa mittakaavassa suuria tapahtumia, jotka muuttavat maailmaamme. Nämä ovat esimerkkejä maapallolla tapahtuvasta kehityksestä.

Kirja tuo näkökulmia kuinka meidän jokaisen on aika kasvaa henkisesti ja kantaa vastuumme maapallosta, ihmiskunnastamme ja sen kohtaloista: valaistua, tulla tietoisiksi ja ymmärtää maailmamme mysteerit. Tämä kaikki on kuitenkin mahdollista ainoastaan siten, että lakkaamme käyttämästä älyämme sydämemme kustannuksella. Ainoastaan sydämen kautta eläessämme ja toimiessamme pääsemme kiinni Todellisuuteen.