Kirjakauppa-apulainen Julia Sundman sotkeutuu sattumalta varkausvyyhteen. Lindforsin kuparitehtaan kassa on varastettu, ja nokkelaa neitiä pyydetään selvittämään asiaa.
Julia Sundman on päähenkilö haminalaisen Taina Parikan historiallisessa pienoisromaanissa Varkaus vaskitehtaassa. Oikea Julia Sundman (1846-1911) oli Haminassa kirjakauppaa pitäneiden Elfvingin neitien kasvattitytär. Hän saattoi olla kaupassa töissä, mutta tuskin ratkoi rikoksia. Tätä emme voi kuitenkaan varmuudella tietää. Parikan mielestä juuri arvoituksellisuus tekee historiasta niin mielenkiintoista.
Kauppiaantalomuseon museonhoitajana työskentelevän Taina Parikka romanttinen dekkari sijoittuu vuoden 1875 Haminaan. Kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla romaanissa nimeltä mainituilla henkilöillä on oikea, historiallinen esikuvansa. Heistä keskeisimmät esitellään kirjan lopussa lyhyin historiikein. Teoksessa mainitaan useita Haminan keskustan rakennuksia, jotka löytyvät kirjaan liitetystä vuoden 1875 kartasta. Sen avulla lukija voi liikkua päähenkilön jalanjäljissä esimerkiksi Raatihuoneelta Simbergin talolle.
Varkaus vaskitehtaassa aloittaa neliosaisen kirjasarjan, joka seuraa Julia Sundmanin seikkailuja.