Kun Juha Mieto kävi kotikylänsä Pitkämön kansakoulua, hänellä oli kirkas visio tulevaisuudestaan. Hänestä tulee reilu työmies ja olympiaurheilija. Näkemyksiltään ja voimiltaan vahva mies teki töitä niin kuin lupasi ja urheili itsensä suomalaisen hiihtourheilun ikoniksi.

Mieto muistetaan yhä ulkomaita myöten Lake Placidin sadasosasekunnin tappiostaan, mutta hänen kilpauralleen mahtuu muutakin uskomatonta dramatiikkaa. Mutkattomiin arvoihin tukeutuva Mieto on kääntänyt vastoinkäymisetkin aina vahvuudeksi. Elämä jatkui myös sen jälkeen, kun hän jäi leskeksi ja pienen poikansa yksinhuoltajaksi. Nyt 70-vuotiaana Juha Mieto on onnellinen ja tyytyväinen mies, jonka mielestä elämän suurimpia rikkauksia on ihmisten erilaisuus.

Mieto katsoo maailmaa Juha Miedon silmin. Kirja avaa ainutlaatuisen näkymän Miedon elämänvaiheisiin, urheilu-uran ja koko suomalaisen hiihtourheilun tähtihetkiin sekä siihen, mitä luppovuosiaan elävä hiihtäjälegenda ajattelee kaikesta nyt.

"Oli pojanpojan olympiamitali lähellä, sanoi Iisakki Mieto kurikkalaisessa vanhainkodissa, kun Juha oli tullut maaliin Sapporon olympialaisissa 1972 ja hävinnyt 15 kilometrin hiihdossa pronssi-mitalin kuudella sadasosasekunnilla. Sitten isoisä ummisti silmänsä ja kuoli.

[...]

Kuuden sadasosasekunnin tappio oli nuorelle miehelle kova paikka. Paljon ei lohduttanut se, että samoissa kisoissa mäkimies Tauno Käyhkö jäi pronssimitalista 0,1 pisteen päähän ja kultamitalistakin vain 0,7 pisteen päähän. Pitkään vatvottiin siitä, missä kohtaa Juha olisi voinut hiihtää sekunnin tai pari nopeammin. Juhalle se hiihto oli siinä. Ei sitä voinut ottaa uusiksi. Hän itse tiesi, mitä oli ladulla tehnyt."