SULJE VALIKKO

avaa valikko

Yhteisii unelmii (cd)
16,90 €
KHY Suomen Musiikki Oy
Asu: CD-levy
Vuosi: 2020
Kieli: Suomi
Edellisen albuminsa vuonna 2013 julkaissut Katri Ylander on laulanut itsensä takaisin maamme naislaulajien kirkkaimpaan kärkeen tuoreella Sano mulle jotain kaunista -hitillään. Koskettava biisi on ollut Suomen radiosoittolistan ykkösenä, striimannut liki kultaa ja vienyt Katria keikoille ympäri Suomen. Nyt tätä herkkua on luvassa lisää, kun Ylanderin Yhteisii unelmii -levy julkaistaan.

Uuden albumin teemat sijoittuvat elämän taitekohtiin, myös parisuhteisiin, joissa pitäisi päästää irti tai astua uuteen. Teksteissä käsitellään myös epävarmuutta ja opetellaan luopumaan. ”Levyn teon aikoihin mietin paljon identiteettiä; sitä, mitä ihmisestä jää jäljelle isojen muutosten jälkeen ja mikä on väistämätöntä näissä tilanteissa. Levyn Yhteisii unelmii -nimi tulee Pandat-kappaleen kertosäkeen lauseesta, jossa ollaan eron kynnyksellä mutta haaveillaan vielä, että kaikki voisi palata ennalleen”, valottaa Katri Ylander albumin tematiikkaa.

Tuoreelta kuulostavan albumin on pääosin tuottanut Sampo Haapaniemi (mm. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani). Vuonna 2018 julkaistun Sinä pärjäät -singlen tuotti kappaleen säveltäjä Sami Kurppa ja Kotiinpalaajan viimeisteli tuotannollaan Samuli Sirviö (Ellinoora). Albumille oli tarjolla lukuisia hyviä kappaleita, joista mukaan valikoitui yksitoista kokonaisuuteen parhaiten istuvinta biisiä. Biisejä ovat olleet tekemässä mm. Suvi Teräsniskalle, Laura Voutilaiselle, Pate Mustajärvelle ja Paula Koivuniemelle biisejä tehnyt Antti Kleemola sekä kirjailija Inka Nousiainen, jonka tekstejä ovat Katrin lisäksi levyttäneet mm. Jenni Vartiainen ja Lauri Tähkä.

Katri Ylander on mukana Nelosella elokuussa starttaavassa Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Lisäksi syksyllä alkaa Yhteisii unelmii -albumikiertue, jonka aikana Ylander kiertää Suomea uusien ja vanhojen hittien kanssa.

Katrilta on julkaistu neljä albumia; 'Katri Ylander' (2006), 'Kaikki nämä sanat' (2007) ja 'Valvojat' (2009) sekä Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye –nimellä ’Uusi maa’ (2013). Lisäksi häneltä löytyy kokoelmalevy 'Maailman ihanimmat' (2011).

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 6-9 arkipäivässä
Yhteisii unelmii (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
5054197081712


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste