Koiran ruokinta ja hoitoKOIRAN RUOKINTA JA HOITO
Tekijä: Markku Saastamoinen; Hanne Teräväinen (toim.); Riitta Kempe ym.
Kustantaja: ProAgria Keskusten Liitto (2010)
Tuotetunnus: 9789518082104


Päivämäärä:04.06.2014
Arvosana:
Otsikko:Suosittelen lämpimästi
Arvostelu:Kattava teos erityisesti koirien ruokinnan osalta. Erityisen paljon arvostan ohjetta raaka-aineen tai rehun muuntokelpoisen energian laskemiseksi sekä tarkkaa, tutkimuksiin perustuvaa tietoa eri ravintoaineista sekä niiden tarpeista koirien erilaisissa fysiologisissa tiloissa sekä käyttötarkoituksissa.
Teoksen lukemisesta hyötyvät ihan kaikki koiranomistajat (kuten myös koirien parissa työskentelevät ammattilaiset), eivät suinkaan ainoastaan BARF-ruokavaliota suosivat!

Päivämäärä:16.01.2015
Arvosana:
Otsikko:Koiran ruokinta ja hoito
Arvostelu:Arviointi
Kennelliiton kasvattaja- koulutuksessa kuulin tästä teoksesta.
Luulin sen käsittelevän koiran ruokintaa ylipäätään , mutta se käsittelikin kotiruokintaa ja mitä sen suunnittelussa tulee huomioida.
Se ei siis vastannut odotuksiini kuinka ruokkia esimerkiksi vierotettuja pentukoiria, kun annetaan sekä teollisesti tuotettua ruokaa ja muuta ruokaa esimerkiksi tuoretta/ pakastettua lihaa, luita jne.

Päivämäärä:03.09.2019
Arvosana:
Otsikko:Erittäin hyvä perustietopaketti ruokinnasta
Arvostelu:Muutamaa kielioppivirhettä lukuunottamatta poikkeuksellisen hyvä ja lukijaa aliarvioimaton tietopaketti koiran ruokinnasta.
Muu 'hoito' voisi olla omassa kirjassaan, kaikkea on turha yrittää ahtaa samaan, eikä hoitamisosuus yllä samalle tasolle.

Päivämäärä:13.02.2014
Arvosana:
Otsikko:Selkeä ja liuettava
Arvostelu:Ihan hyvä perusteos koiran ruokinnasta, mutta jotain olisi hyvä tietää muutenkin jo ennalta, tai hankkia lisätietoa muualtakin. Itse hankin tämän täydentämään omaa tietämystäni koiran raakaruoalla ruokintaan ja siihen se toimi hyvin, kivasti taulukoita ja prosentteja.

Päivämäärä:09.06.2015
Arvosana:
Otsikko:Arvostelu
Arvostelu:Mielenkiintoinen ja selkeä kirja. Hyvää ja tärkeää asiaa niin ensimmäisestä pennusta haaveileville kuin sitten myös kokeneille kasvattajille.

Päivämäärä:25.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Koiran ruokinta ja hoito
Arvostelu:Tämä meni myös arvonnoissa palkinnoksi tilalle, mutta itselle myös sen ostanut ja oli tois arvokasta tietoa kun koira laitettiin :)

Päivämäärä:20.01.2014
Arvosana:
Otsikko:Koiran ruokinta ja hoito - täyttä asiaa
Arvostelu:Kirja on hyvä ja kattava perusteos. Ehkä aavistuksen verran saisi olla käytännönläheisempi ruokinnan suhteen, selkeitä ohjeita grammoineen.

Päivämäärä:21.08.2018
Arvosana:
Otsikko:Hyvä ja käytännöllinen
Arvostelu:Voi itse laskea kirjan avulla koiralleen oikeanlaisen ruokavalion. Ei tarvi kauheasti osata pohjalle.

Päivämäärä:15.08.2014
Arvosana:
Otsikko:Faktaa ja osaamista
Arvostelu:Nykyaikainen tieteelliseen tutkimukseen nojaava teos, jossa runsaasti tietoa, yksityiskohtiin asti.

Päivämäärä:26.01.2017
Arvosana:
Otsikko:Hyvä kokonaisuus
Arvostelu:Mielenkiintoista, helppolukuista asiaa kätevänkokoisessa paketissa. Suosittelen!

Päivämäärä:02.06.2014
Arvosana:
Otsikko:perusteellinen
Arvostelu:Perusteellinen kirja. Tutkittua tietoa ruokinnasta!

Päivämäärä:04.05.2018
Arvosana:
Otsikko:Ihana kirja
Arvostelu:Todella kattava tietopaketti. Tykkään.

Päivämäärä:18.03.2019
Arvosana:
Otsikko:Koiran ruokinta ja hoito
Arvostelu:Hyvä perusteos koiran ruokinnasta!

Päivämäärä:26.06.2023
Arvosana:
Otsikko:Monipuolinen opus

Päivämäärä:05.02.2020
Arvosana:
Otsikko:Koiran ruokinta ja hoito

Päivämäärä:10.03.2015
Arvosana:
Otsikko:Jokaisen koiraharrastajan perusopas