Kiväärin kieli on ainoa maailmankieli, paljon selvempi kuin esperanto tai muut vastaavat potaskat. Siis rasvaa kiväärisi ja kiillota saappaasi.
Uraauurtava teos kertoo, mistä suomalaisessa fasismissa oli kyse ja kuinka fasistisilla liikkeillä oli jäsenmääräänsä suurempi vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan 1918-1944.
Sana 'fasismi' on noussut kesän 2015 aikana osaksi suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Samalla on pohdittu yhtymäkohtia nykypäivän ja menneen välillä. Tässä kirjassa vetävästi mutta kiihkotta kirjoittavat historioitsijat kartoittavat fasismin paikan Suomen historiassa. Käsittelyssä ovat niin henkilöt, aatteet kuin vaikutuskin. Kirjoittajat näyttävät kuinka fasistinen aatemaailma levisi piilossa julkifasistien selän takana ja sai kannatusta ja tukea elinkeino- ja yhteiskuntaelämässä hyvissä asemissa olleilta henkilöiltä. Teoksesta paljastuu myös ne kohdat, jolloin varsinainen fasistinen kumous oli lähellä. Suomi asettuu osaksi eurooppalaista fasismin historiaa.
Aapo Roselius (s. 1975) on vapaa tutkija ja tietokirjailija. Hän on perehtynyt laajalti sekä Suomen sisällissodan vuosiin että 1920- ja 1930-lukujen historiaan. 1900-luvun alkuvuosikymmenet – modernin Suomen valtion syntyhetket – kiehtovat Roseliusta monesta syystä: ”Aluillaan on nyky-yhteiskunnan malli monine aatteineen. Läsnä ovat jo vihreä liike, pasifismi ja fasismi. Nuo vuodet ovat myös samalla sekä lähellä että kaukana, tuttuja mutta silti vieraita ja jännittäviä, jopa eksoottisia.” Vuonna 2008 julkaistussa teoksessa Teloittajien jäljillä – valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa Roselius kuvaa teloituksiin osallistuneita valkoisia sotilaita. Hän pohtii myös jälkipolvien suhtautumista veritekoihin, sitä miksi joitakin kutsuttiin myöhemmin sankareiksi ja toisia taas hirvittäviksi tappajiksi. Teloittajien jäljillä keräsi kotimaassa laajalti kiitosta, ja siitä kiinnostuttiin heti myös Ruotsissa. Käännös ilmestyi jo seuraavana vuonna. Ruotsinkielistä laitokseen I bödlarnas fotspår Roselius lisäsi tarinoita sisällissotaan taistelemaan lähteneistä ruotsalaisista vapaaehtoisista. Käännös on yhä yksi harvoista ruotsin kielellä saatavilla olevista Suomen sisällissotaa käsittelevistä teoksista. Vuonna 2013 ilmestyneessä kirjassaan Isänmaallinen kevät – vapaussotamyytin alkulähteillä tutkija jatkaa sotavuosien aatteellisen perinnön kartoittamista.Oula Silvennoinen (s. 1970) on Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti ja tutkijatohtori. Hänen aihealueinaan ovat holokaustin, kansanmurhan, eurooppalaisen fasismin ja radikaalin kansallismielisyyden historia. Silvennoinen osallistui vuosina 2004–2008 Kansallisarkiston tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin muun muassa sotavankikuolemia suomalaisilla sotavankileireillä ja Saksan sekä myöhemmin Neuvostoliiton kanssa toteutettuja ihmisluovutuksia. Hankkeen myötä syveni kiinnostus aihepiiriä kohtaan ja vuonna 2008 ilmestyi Silvennoisen väitöskirja Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. Väitöskirja herätti paljon huomiota, sillä Silvennoisen mukaan saksalaisten ja suomalaisten viranomaisten yhteistyö oli paljon syvempää kuin oli aiemmin luultu. Menneitä tekoja – myös kiusallisia ja hankalia – on Silvennoisen mielestä kuitenkin tärkeä tutkia. Sotien välisen ajan ja sotavuosien seurauksia kannetaan yhä suomalaisessa yhteiskunnassa. Silvennoinen on kirjoittanut teoksen myös metsäruhtinas Gösta Serlachiuksesta (Paperisydän: Gösta Serlachiuksen elämä, Siltala, 2012) ja Lauri Törnistä (Tuntematon Lauri Törni, yhdessä J. Pohjosen kanssa, Otava, 2013). Vaikka arkistot vievät tutkijan helposti mennessään, Silvennoinen kertoo nauttivansa kirjoittamisesta: ”Erityisesti hienoa se on loppuvaiheessa, kun tiedän että kaikki oleellinen on mukana, ja voin keskittyä tekstin viimeistelyyn ja hiomiseen.”Marko Tikka (s. 1970) on Suomen historian dosentti Tampereen yliopistossa. Hän on kirjoittanut laajalti erityisesti sisällissodasta ja sitä seuranneista vuosista. Tikka kiinnostui 1900-luvun alun vilkkaista vuosikymmenistä jo opiskelujensa loppuvaiheessa. Antti O. Arposen kanssa kirjoittamassaan teoksessa Koston kevät – Lappeenrannan teloitukset 1918 (1999) Tikka paneutuu sisällissodan kiivaisiin loppuhetkiin. Samoja kipupisteitä hän käsittelee myös vuonna 2004 valmistuneessa väitöskirjassaan Kenttäoikeudet. Tikan näkemykset kenttäoikeudenkäyntien ja teloitusten järjestelmällisyydestä muuttivat aiempaa kuvaa sodan kaoottisista loppuvaiheista. Taisteluiden tauottua suomalaiset eivät vain laskeneet aseitaan ja palanneet rauhassa koteihinsa. Vihollisuuksia oli vaikea unohtaa. Sisällissotaa välittömästi seuraavien vuosien jännitteisiin ja niistä kummunneisiin väkivallantekoihin Tikka palasi sittemmin kahdessa vuonna 2006 julkaistussa teoksessaan Valkoisen hämärän maa (SKS) ja Terrorin aika – Suomen levottomat vuodet 1917–1921 (Ajatus Kirjat). Tikkaa kiinnostaa myös populaarimusiikin historia. Hän on kirjoittanut teokset Harmonikan kuningas Vili Vesterinen (Ajatus, 2007) ja Tanssiorkesteri Dallape. Suomijatsin legenda 1925–2010 (yhdessä Toivo Tammisen kanssa, SKS, 2010). Vuonna 2014 ilmestyi Tikan yhdessä Vesa Kurkelan kanssa kokoama Suomalaisen harmonikan historia. Marko Tikka toimi vuosina 2005–2015 Historiallisen aikakauskirjan toimittajana.
