SULJE VALIKKO

Lakko vaikuttaa verkkokaupan toimituksiin ... LUE LISÄÄ

avaa valikko

Haavekuvia (cd)
30,80 €
Laula Records
Asu: CD-levy
Vuosi: 2019
Kieli: Suomi
Kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun vuonna 2015 ja Lappeenrannan laulukilpailun vuonna 2013 voittanut baritoni Aarne Pelkonen julkaisee suomalaisia laulelmia sisältävän Haavekuvia-albumin. Monipuolisena ooppera- ja konserttilaulajana tunnettu Pelkonen on valinnut albumin kappaleet itse. Idea levystä syntyi Aarne Pelkosen vietettyä juhannusta Saksassa viime kesänä.

- Haavekuvia on kolmas sooloalbumini. Idea suomalaisten laulelmien levyttämisestä syntyi työskennellessäni Saksassa kesällä 2018. Juhannusaattona lauloin Nocturnea ja huomasin kaipaavani Suomen keskikesää. Videoin esityksen –ja se lähti leviämään Facebookissa kovaa kyytiä, muistelee Aarne Pelkonen levyn ensiaskeleita.

Palattuaan Suomeen Aarne alkoi valitsemaan levylle biisejä. Vanhoista klassikoista mukaan pääsivät Nocturnen lisäksi mm. Maailma on kaunis, Väliaikainen ja Sinua, sinua rakastan, jolla Aarnen kanssa duetoi Diandra Flores. Näiden lisäksi levylle sävellettiin aivan uusia kappaleita Pelkosen valitsemiin teksteihin.

- Rakastettujen klassikoiden rinnalle tilasin uusia sävellyksiä, toivottavasti tulevia klassikoita, vanhojen mestareiden teksteihin. Näin minulla onkin suuri ilo esitellä Iiro Rantalan kolme laulua Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta, Jukka Linkolan Laulu oravasta (Aleksis Kivi), Kuu kalpea (Eino Leino) ja Kesäyö (Aaro Hellaakoski) sekä Marzi Nymanin Rannalla (Saima Harmaja) ja Haavekuva (L. Onerva).

Lopullisen muotonsa Haavekuvia-albumi sai, kun Aarne Pelkonen sai levylle juuri ne muusikot, mistä oli haaveillutkin. Levyllä Pelkosta säestävät Iiro Rantala (piano), Marzi Nyman (kitara), Jukka Perko (saksofoni), Eriikka Maalismaa (viulu) ja Jani Pensola (kontrabasso).

Raumalta kotoisin oleva baritoni Aarne Pelkonen on nuoren polven menestyneimpiä ja kysytyimpiä oopperalaulajia Suomessa. Vanhoillislestadiolaisessa perheessä kasvanut Aarne muistetaan erityisesti vuoden 2013 Lappeenrannan laulukilpailujen ja vuoden 2015 kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun voittajana. Kaudella 2017-2018 Pelkonen debytoi Suomen Kansallisoopperan solistina Jaakko Kuusiston oopperassa ’Jää’. Miehen aiempia näyttämörooleja ovat olleet mm. Kreivi Robinson Cimarosan oopperassa “Il matrimonio segreto”, Freddy Loewen musikaalissa “My Fair Lady” sekä Kalle Lankinen Tuomas Kantelisen Mannerheim-oopperassa. Kausina 2015-2017 Aarne kuului Oldenburgin oopperan solistikuntaan. Aarne on vieraillut oopperataloissa sekä konserttisaleissa ja festivaaleilla kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

1. Laulu oravasta
säv. ja sov. Jukka Linkola, san. Aleksis Kivi

2. Maailma on kaunis
säv. Kassu Halonen, sov. Iiro Rantala,
san. Vexi Salmi


Kolme laulua Hymyilevästä Apollosta:

3. Hän painoi suukkosen poskellein

4. Aurinkolaulu

5. Lemmen laulu

säv. ja sov. Iiro Rantala, san. Eino Leino

6. Sinua sinua rakastan – feat. Diandra
säv. Kaj Chydenius, sov. Marzi Nyman,
san. Aulikki Oksanen

7. Väliaikainen
säv. Matti Jurva, sov. Marzi Nyman

8. Yö väistyy
säv. Vesa Mäkinen, sov. Marzi Nyman,
san. Markku Pölönen

9. Tein lasinkuultavan laulun
säv. Petri Laaksonen, san. P. Mustapää,
sov. muusikot

10. Rannalla
säv. ja sov. Marzi Nyman, san. Saima Harmaja

11. Kuu kalpea
säv. ja sov. Jukka Linkola, san. Eino Leino

12. Kesäyö
säv. ja sov. Jukka Linkola,
san. Aaro Hellaakoski

13. Nocturne
säv. Perttu Hietanen ja Taisto Wesslin,
sov. Marzi Nyman, san. Eino Leino

14. Haavekuva
säv. ja sov. Marzi Nyman, san. L. Onerva

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 15-18 arkipäivässä
Haavekuvia (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6429810062000


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste