Vanhoillislestadiolaiset kokivat 1960- ja 1970-luvuilla elävänsä myrskyjen keskellä. Yhteiskunnan muutokset horjuttivat perinteistä arvomaailmaa ja koko kristillisen elämäntavan perusteita. Tämän vuoksi niihin otettiin aktiivisesti kantaa. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys antoi lukuisia julkilausumia ja lähetti edustajiaan kertomaan vanhoillislestadiolaisten näkemyksiä päättäjille.

Myös liikkeen sisällä koettiin monenlaisia myrskyjä, jotka kulminoituivat 1970-luvun hoitokokouksiin. Lähes kaikissa rauhanyhdistyksissä järjestettiin tuolloin keskustelutilaisuuksia, joissa käsiteltiin jäsenten uskonelämään liittyneitä asioita, joissa katsottiin olevan jotakin vikaa. Samaan aikaan paikallisten rauhanyhdistysten ja niiden keskusyhdistyksen (SRK) toiminta vilkastui ja monipuolistui merkittävästi. Julkaisutyössä kirjat ja äänitteet saivat vahvan jalansijan lehtien rinnalla. Suviseurat kasvoivat ja niiden järjestelyt kehittyivät. Voimakkain kasvu koettiin lapsi- ja nuorisotyössä, kun päiväkerho-, raamattuluokka- ja leirityö käynnistyivät ja SRK hankki ensimmäiset leirikeskukset. Kasvussa näkyi suotuisa taloudellinen kehitys ja laajamittainen talkootyö.

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980. Kirja on jatkoa aiemmille historiateoksille Kahden kuoren suojassa ja Evankeliumin työ laajenee.