SULJE VALIKKO

avaa valikko

Borderlands: The Pre-Sequel (PC)
27,20 €
2K Games
Vuosi: 2014, 17.10.2014


Syksyllä 2014 julkaistava Borderlands: The Pre-Sequel sijoittuu kahden ensimmäisen Borderlandsin väliseen aikaan.

Tapahtumapaikkoina ovat Pandora planeetan Elpis-kuu sekä Hyperionin valtava avaruusasema.

Pelattavina hahmoina puolestaan ovat neljä Handsome Jackin luutnanttia, joista osa on ollut Borderlands-sarjoissa jo aiemminkin, muttei pelattavina hahmoina.

The Secret Armory of General Knoxx  lisäosassa nähty Athena toimii pelin tankkina.

Toisena hahmona on Borderlands 2:n ensimmäinen pomo Wilhelm, joka ei ole vielä ryhtynyt täydeksi kyborgiksi.

Nisha The Lawbringer puolestaan nähdään ennen ryhtymistään Lynchwoodin sheriffiksi.

Neljäntenä hahmona on The Claptrap. Purtilon pelaaja joutuu kuitenkin tottumaan polven korkeudelta kuvattuun näkymään Goldeneyen Oddjobin tapaan.

Neljä hahmoa työskentelee Handsome Jackin alaisuudessa räiskien ja matkaten pitkin Elpis-kuun pintaa.

Hahmojen tavoitteena on hankkia takaisin H:n muotoinen avaruusasema, joka oli tuttu Borderlands 2:n maisemissa.

Pelissä on vanha tuttu graafinen ilme ja hyväksi todettu käyttöliittymä.

Matalamman painovoiman ansiosta meno on muuttunut kevyemmäksi ja loikat ovat selkeästi kasvaneet.

Toisaalta varusteisiin on tullut myös happimittari, josta riittää happea vain 150 sekunnin ajaksi, joten happipullon täyttäminen on suositeltavaa ellei halua tukehtua.

Rakettireput syövät myös happea, mutta toisaalta ne mahdollistavat tuplaloikat.

Ikäraja: 18

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä
Borderlands: The Pre-Sequel (PC)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
5026555063722


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste