Neljän CD:n äänikirja taitavasta johtamisesta on nyt uudistetussa paketissa! Äänikirjan lisäksi saat siihen kuuluvan työkirjan sekä bonuksena "63 vihjettä tulokselliseen palaverikäytäntöön" -kirjasen. Lisäksi pakettiin kuuluu pieni yllätyslahja.
Tilaa paketti nyt itsellesi tai vaikka koko joukkueellesi johtamisen työkaluksi!
Äänikirjassa käsitellään mm.
* johtamista yleensä
* onnistumisten johtamisen perusfilosofiaa
* taitavien johtajien käyttämää kolmoisstrategiaa
* erilaisia keinoja johtaa erilaisuutta ja
* taitavan johtajan vuorovaikutustaitoja
Äänikirja pyrkii tuomaan olemassa olevan johtamiseen uusia näkökulmia ja herättää kuulijoissa ajatuksia ja ahaa-elämyksiä. Se tarkastelee johtamista vahvasti onnistumisten sekä ratkaisukeskeisyyden kautta ja antaa lisää näkökulmaa johtamiseen. Äänikirjan avulla
opit tunnistamaan onnistumisia
osaat vahvistaa onnistumisten kulttuuria yrityksessäsi tai tiimissäsi
tunnistat myös ihmisten erilaisuutta ja osaat paremmin hyödyntää sitä
saat eväitä ns. johtajan kolmoisstrategian toteuttamiseen, eli pidät ihmiset, asiat ja oman minäsi entistä paremmin tasapainossa
Vaikka kirjassa puhutaan johtajuudesta yritystoiminnassa, soveltuu se myös muille elämän aloille, joissa vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, kuten harrastustoiminta, perhe-elämä, työ, parisuhde jne. Tämä äänikirja on tarkoitettu henkilöille, jotka aidosti haluavat kehittää taitavan johtajan taitoja myös itsessään.
TilaustuoteTilaustuote Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-3 viikossa.