Millainen on suomalaisen nykytanssin tila nyt kun Suomi saa vihdoinkin kauan kaivatun talon tanssille? Entä kuka pitää valtaa tanssiverhojen takana ja miten nykytanssista on kirjoitettu ja kirjoitetaan medioissa? Entä miksi Kansallisbaletti purjehtii taiteellisesta katastrofista toiseen kenenkään puuttumatta asiaan samalla, kun itse Kansallisbaletti on pahassa kriisissä mitä tulee sekä henkilökunnan johtamiseen, tiedottamiseen että ohjelmien sisältöihin? Kiinnostaako ketään taiteen marginaalissa suuren yleisön kiinnostamattomissa nykytanssi, sen tekijät ja heidän ongelmansa? Entä millaista on nykytanssin kentän vakiintuneet tekijät? Entä uudet nälkäiset ja uusi nykytanssin sukupolvi? Onko nykytanssin kenttä uudistumassa ja jos on, niin mihin suuntaan?

Millainen haamu on ilmiö Jormaseitkytvee, mikä näyttäytyy silmiimme lähestulkoon vailla historiaa olevana asiana ja vaikuttaa siihen, miten nykytanssia joko arvostetaan tai ei arvosteta?

Tällaisia kysyy toimittaja ja kirjailija Harald Olausen, joka kirjoitti 1990-luvun alussa mm. Tanssi-lehteen tanssiarvosteluja. Omakustannekirjassaan Olausen valottaa, millainen on suomalaisen nykytanssin kaanon ja tätien tanssimafia, joka pitää yllä sitä kuvaa mikä meillä muilla on suomalaisesta nykytanssista. Entä millainen se kuva on? Kuinka väärä se on ja miksi?

Ennen kuin pääsemme itse varsinaisen aiheen, eli myyttisen suomalaisen nykytanssin väitetyn korkean tason kimppuun tyylilajina ajanhengen ja ideologian kritiikki, on paikallaan tutustua myös Tanssin taloon, jossa kaikki ei ole mennyt mallikkaasti, kiitos liian monen sopankeittäjän. Tarina Jormaseitkytvee ja tätien tanssimafia kertoo kaiken sen mitä et ole aiemmin tiennyt suomalaisen nykytanssin kulissien takaisesta likaisesta pelistä paikasta auringon alla.