Kirja pyrkii olemaan läpileikkaus asianajajan ammatista sekä tuomareiden ja asianajajien keskinäisistä suhteista. Suoritettu empiirinen tutkimus antaa hyvän kuvan siitä, mitä mieltä tuomarit ja asianajajat ovat toisistaan ja siitä, kuinka siviiliprosessia voitaisiin kehittää. Samalla yritetään löytää nykyisen siviiliprosessin olennaisin sisältö uppoutumatta liian syvälle teoreettisiin kysymyksiin. Teoksella pyritään herättämään jopa osittain provosoidenkin uutta keskustelua siitä, kuinka siviiliprosessista saataisiin mahdollisimman yksinkertainen ja tehokas niin asianajajien kuin tuomareidenkin kannalta. Vaikka mainittuun tavoitteeseen ei milloinkaan päästäkään, jo osittaisparannuksetkin olisivat omiaan tekemään kummankin tahon työstä nykyistä mielekkäämpää. Myös sovittelun korostaminen on tässä suhteessa hedelmällistä, vaikka se poikkeaakin siitä, mihin asianajajat ovat perinteisesti tottuneet. Kyseessä on teos, jonka lukemalla voi saada hyvän yleiskuvan niin asianajajan työstä kuin tämänhetkisen siviiliprosessin tilasta. Kirjassa selvitetään muun ohessa kysymyksiä, joita ei ole Suomessa ennen käsitelty.