Kun puhutaan suomalaisesta kansanluonteesta, siihen kuuluu lähes erottamattomana osana tyhmyys. Suomalaista tyhmyyttä on yritetty piilottaa ja parantaa - turhaan!Suomalaiseen identiteettiin sopii enemmän sivistymätön junttius kuin päältäkiilotettu maailmankansalaisuus. 1800-luvun kirjailijoita askarrutti maalaisrahvaan yksinkertaisuus ja jääräpäisyys. Hieman myöhemmin "tylsämielisyys" haluttiin juuria kansan keskuudesta lääketieteellisin keinoin. Hölmöyttä ei kuitenkaan pidetä aina vain negatiivisena: kankea sinnikkyys on nähty kansallishyveenä, Uuno Turhapuron laiskanpulskea tolvailu on syvintä suomalaisuutta ja Duudsonien hulluudesta on tehty vientituote.Suomalaisen tyhmyyden ylistys kertoo, kuinka mielen hitaus on maassamme nähty, ymmäretty, välillä tuomittu ja toisinaan nostettu jalustallekin. Kansakuntaa rakentaiden kirjailijoiden ajatusten lisäksi ymmärrystä haetaan elokuvista, vitseistä ja musiikista. Tyhmää pääsevät opettamaan myös kadunmiehet ja -naiset. Ulkomailta etsitään vastausta klassiseen kysymykseen: "Mitä ne meistä ajattelevat? Tyhmänä kuitenkin pitävät!"Letkeä teos suhtautuu aiheeseensa lempeästi: tyhmyyttä on kaikkialla ja kaikissa.