SULJE VALIKKO

avaa valikko

Suomen historia
7,70 €
Kustantamo S&S
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2017 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Jokainen näkee historian omalla tavallaan omien tietojensa ja kokemustensa valossa. Suomen historia perustuu lähivuosikymmenten tärkeimpiin tutkimuksiin ja on siten nykyaikainen tulkinta maamme historiasta. Henrik Meinander kertoo tiiviisti ja kiehtovasti tiestämme jääkauden jäljiltä viikinki- ja ristiretkiaikojen kautta Ruotsin suurvalta-aikaan, Suomen suuriruhtinaskuntaan ja lopulta itsenäisyyteen ja EU-jäsenyyteen. Agraariyhteiskunta nousee ajan saatossa johtavaksi tietoyhteiskunnaksi joka murenee Nokian myötä.

Meinander analysoi kirjassaan Suomen muuttumista erilliseksi kansakunnaksi jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Hän kiinnittää erityishuomion Suomen luonnonvaroihin, kulttuuriin ja tekniseen valmiuteen osana maamme kehitystä. Loppujen lopuksi monet historian käännekohdat ovat kuitenkin olleet sattumanvaraisten tapahtumaketjujen seurausta.

Ensimmäisen kerran vuonna 2006 julkaistu kirja on päivitetty uudella luvulla johdattamaan vuoden 2014 tapahtumiin saakka.

Suomen historiazoom
Näytä kaikki tuotetiedot
ISBN:
9789515243263
Tuotesarja:


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste