1929-luvulla työvoimaa vähentävä teknologia ja kansainvälisen kaupan vapauttaminen kasvattivat työttömyyttä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Suuri osa väestöstä menetti ostovoimansa ja syrjäytyi. Taloustieteilijät uskoivat, että työpaikkansa säilyttäneet ihmiset pitäisivät talouden pystyssä. Taloustieteilijät olivat väärässä. 1990-luvulla valtiontaloudet ovat hitaassa syöksykierteessä verotulojen vähenemisen, työttömyyden kasvun ja valtionvelkojen hoitokulujen takia
TilaustuoteTilaustuote Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-2 arkipäivässä