Leppoisa kevät 1941 kääntyi kesäksi, jonka moni muistaisi. Jos saisi elää. Radiossa kuului sotavoimien ylipäällikön päiväkäsky: ”Sotilaat, seuratkaa minua vielä viimeinen kerta!” Jatkosota oli alkanut, ja tykit jyrisivät. Sitten kuolema niitti viljaansa rintaman molemmin puolin.

Sota vie ylikersantti Heikki Metson Rukajärveltä Kannakselle tilanteisiin, joista palaajat vaikenivat loppuiäkseen. Kotirintama elää kiireessä kyhättyjen viestien varassa. Äidit ja sisaret rukoilevat. Kun kauhut ovat kuumimmillaan, Heikki Metson on katsottava vihollista silmästä silmään. Siinä hetkessä veren todellinen merkitys kirkastuu hänelle.

Jaakko Sahimaa (1923-2005) kuvaa sotaa aidosti. Hänen oma rintamakokemuksensa karttui Äyräpäässä ja Rukajärvellä. Teoksellaan hän antaa tunnustuksen Suomen miehille maansa puolustamisesta