SULJE VALIKKO

Lakko vaikuttaa verkkokaupan toimituksiin ... LUE LISÄÄ

avaa valikko

Jussi Syren : musiikkimies
39,50 €
Kulttuuriosuuskunta Partuuna
Sivumäärä: 236 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2022 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Jussi Syren kasvoi musikaalisessa perheessä ja perusti ensimmäisen yhtyeensä kouluikäisenä. Red Hot -yhtye pääsi levytysstudioon 50-lukubuumin myötä vuonna 1981. Ep-levy My Guitar Kept A-Playin' nousi listoille saman vuoden lopulla. Red Hot -yhtyeen jälkeen Jussi keskittyi bluegrass-musiikkiin. Vuonna 1995 perustettu Jussi Syren and The Groundbreakers on saanut kansainvälistä tunnustusta ja suosiota aina bluegrassin syntysijoja Yhdysvaltoja myöten. Nuoruuden innoittaja rockabilly on kulkenut mukana Jussi Syren Rockabilly Revival -yhtyeen (2003–2013) kautta.

Teos seuraa Jussi Syrenin muusikon uraa alusta 1970-luvulta nykyisyyteen 2020-luvulle asti. Ääneen pääsevät Jussin itsensä lisäksi monet yhteistyökumppanit vuosien varrelta: yhtyeiden jäsenet ja muut musiikilliset vaikuttajat, suomalaiset ja amerikkalaiset alan harrastajat ja muusikot. Huomionsa saavat myös Jussin yrittäjä- ja yhdistystoiminta, työt muun muassa kouluttajana ja tapahtumien järjestäjänä. Runsaasta haastatteluaineistosta ja muisteluista piirtyy kuva asiaansa uskovasta ja tekemiseensä luottavasta monipuolisesta muusikosta. Samalla lukijalle välittyy kokonaiskuva Suomen bluegrass-harrastuksesta ja siitä, miten suomalainen bluegrass on otettu vastaan kotimaassa ja muualla maailmassa.

Kirja sisältää diskografian (1981–2020) sekä laajan henkilö- ja yhtyehakemiston.

Janne Salmi (s. 1964) on helsinkiläinen tietokirjailija. Hänen aiemmat teoksensa ovat Kun 50-luku tuli takaisin – Nuorison 50-lukuvillitys 1978–1981 (2009), Tigers Story – Teddy & The Tigersin tarina (2012), Vanha rokkistara – Jussi Raittisen ja The Boys - yhtyeen tarina 1977–2014 (2014), Rockin' is our business – 30 vuotta suomalaista rock'n'roll-elämää 1982–2012 (2015) ja Suomi-country – Tyylit, tähdet, tapahtumat (2019).

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä
Jussi Syren : musiikkimieszoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste