Perseellä on lukuisia hellitteleviä ja halventavia nimityksiä, jotka kertovat sen fysiologisista, anatomisista, seksuaalisista kuin symbolisistakin merkityksistä. Perse liittyy moniin arkisiin toimintoihin, mutta istumatyö ja passiivinen elämäntapa vähentävät niiden hermotusta, jolloin ne laiskistuvat, nukahtavat tai jopa kuolevat. Toinen ääripää on liiallisen liikunnan aiheuttama ylirasitus ja erilaiset vammat. Ongelmalliseksi perse voidaan kokea myös vääristyneiden kehoihanteiden takia. Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty kehopositiivisuutta – oman kehon hyväksymistä ja rakastamista juuri sellaisena kuin se on. Teoksen PERSE lähtökohtana olikin kaikkien perseiden pyhyys niiden koosta, painosta, iästä ja tarinasta riippumatta. Olennaisinta ei ollut perseen näyttäminen, vaan perseiden näyttäminen tietoisesti toisin.
PERSEEN kaikki 116 persekuvaa kuvattiin osana ihmiskehon takapuolta, ei irrallisina ruumiinosina tai makromaisina pakaratutkielmina. Tekijät eivät päättäneet, kuinka persemallit kuvattiin, vaan jokainen perseennäyttäjä sai osallistua sen määrittelyyn, kuinka tuli nähdyksi. Näin ollen jokaisen persemallin näkemys omasta perseestään ja koko takapuolestaan saa tilan katsojan mielessä. Teos tarjoaakin kokemuksia nähdyksi tulemisesta sekä kehon arvokkuudesta koosta, painosta ja iästä riippumatta. Erilaisten perseiden katselu voi olla voimauttava kokemus myös katsojalle.
Kaikkien persekuvien yhteydessä on persemonologi tai -dialogi. Lyhytmuotoiset tekstit käsittelevät kehonkuvaa, alastomuutta, ahdasmielisyyttä, tabuja, ulkonäköpaineita, luonnollisuutta, vapautumista, eheytymistä, itsensä haastamista ja ylittämistä, rajojen ylittämistä ja rikkomista, perseiden elämänkaaria, iloja, suruja, traumoja tai mitä tahansa, minkä persemallit kokivat kertomisen arvoiseksi.
PERSEEN kulttuurimaisemassa paljastuu nyt se, mikä monia kiinnostaa, mutta mikä on usein pidetty piilossa tabujen takia.