Ruotsalaisen noirin mestari sukeltaa rikollisen moraaliin

Kolmen menestyneen, uutta genreä luoneen rikosromaanin jälkeen Jens Lapidus vaihtaa hetkeksi novelliin. Ne ovat sukelluksia hänen luomaansa Stockholm noir -maailmaan, mutta osin uudella otteella ja nopeutta suosivaan aikaan sopivina lyhyinä paloina. Samalla ne ottavat ikään kuin uuden näkökulman tuttuihin rikoksiin, sillä useimmista niissä on jokin moraalinen pulmatilanne, jonka rikollinen mieli ratkaisee toisin kuin rehellinen. Eikä pidä sitä lainkaan kummallisena.

Noin puolessa novelleista esiintyvät romaaneista tutut henkilöt, kuten Javier, Jorge, Radovan ja Natalie. Näissä kertomuksissa henkilöhahmoista nousee kuin varkain esiin uusia piirteitä, jotka eivät läheskään aina ole kovin kauniita ja haluttavia. Elleivät sitten siinä mielessä, että saavat haluamaan lisää. Pari eräänlaisista luuseririkollisista kertovaa tarinaa herättävät puolestaan toiveita uudenlaisista seikkailuista.

Osa novelleista on saanut innoituksensa puolustusasianajaja Lapiduksen siviiliammatista. Ne ovat läpileikkauksia pikkurikollisen ajattelutavasta mutta myös asianajajan ongelmatilanteista. Asianajotoimistoon sijoittuva niminovelli puolestaan kertoo ovelalla tavalla naisten asemasta miehisessä maailmassa - ja koston suloisuudesta. Kokoelman toisessa pitkähkössä novellissa "Alborzin massiivi" Lapidus kurottaa uusiin kirjallisiin ulottuvuuksiin kauhufantasian muodossa.

Jens Lapidus (s. 1974) on niittänyt mainetta Tukholman alamaailmaan sijoittuvalla Stockholm noir -trilogial­laan sekä sarjakuvaromaanillaan Jengisota 145. Trilogiasta on tehty myös kaksi elokuvaa.