SULJE VALIKKO

}

avaa valikko

Ennen hirttämistä
29,30 €
Kustantaja:
Sivumäärä:
490 sivua
Asu:
Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi:
2013, 23.10.2013 (lisätietoa)
Logen yhdeksänsormen kuulumisissa ei totisesti ole hurraamista. Tämä entinen barbaaripäällikkö on vastentahtoisella matkalla kohti maailman äärtä seuranaan epämääräinen joukko toinen toistaan hankalampia matkalaisia, kärjessä hämäräperäinen velhovanhus. Jos Logenin kuulumisista on jotain hyvää sanottava, sanottakoon että hän on vielä hengissä.

Bayaz, ensimmäinen tietäjä ja velhoista väkevin, on mies jolla on suunnitelma. Hän on koonnut ympärilleen huolella valitun eliittiryhmän, joiden kanssa hän matkaa kohti salaperäistä päämäärää: etsimään muinaista asetta maailman äärestä.

Eteläisessä Dagoskassa Glokta, rampa kiduttaja, on uransa petollisimpien haasteiden edessä. Murhien ja maanpetosten selvittämisen ohessa hänen tehtävänään on pitää hallussa piiritetty kaupunki, jossa hänen parhaana apunaan on takinkääntämisestä tunnettu palkkasoturi.

Pohjoisen rajoilla taas Bethod joukkoineen on sotaretkellä kohti Anglantia, ja kruununprinssi Ladisla on ilokseen saanut tilaisuuden todistaa olevansa suuri sotasankari. Valitettavasti hänen armeijansa surkealle koulutus- ja varustelutasolle vetää vertoja ainoastaan kruununprinssin oma epäpätevyys.

Ennen hirttämistä on Ensimmäinen laki -trilogian toinen osa, jossa juonien vyyhti kiristyy entisestään. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää juonittelua, vaan myös petoksia, selkäänpuukottamista ja välistävetoa. Liittoja solmitaan ja puretaan, taisteluita voitetaan ja hävitään. Niin uusille kuin vanhoillekin vihollisille annetaan anteeksi - mutta ei ennen hirttämistä.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 arkipäivässä
Ennen hirttämistäzoom

Nämä saattavat kiinnostaa sinua!

Kuninkaiden viimeinen keino
Kuninkaiden viimeinen keino
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
29,30 €
Kevätuhri
Kevätuhri
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
25,60 €
Thamesjoen murhat
Thamesjoen murhat
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
26,70 €
Kristuksen toinen tuleminen
Kristuksen toinen tuleminen
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
24,50 €
Vaeltavat vainajat : Mortuí non silent 2
Vaeltavat vainajat : Mortuí non silent 2
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
25,60 €
Ja edellä kulki varjo : erä- ja muita kertomuksia aikojen takaa
Ja edellä kulki varjo : erä- ja muita kertomuksia aikojen takaa
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
22,80 €
Lautapalttoo
Lautapalttoo
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
24,50 €
Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
24,50 €
Pääosassa Sophia
Pääosassa Sophia
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
26,70 €
Freudin sisar
Freudin sisar
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
26,70 €
Booky.fi Oy
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

Tietosuojaseloste


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ