Jukka Harju, käyrätorvi

J.S. Bachin kuusi sarjaa soolosellolle (BWV 1007–1012) nousivat laajempaan tietoisuuteen 1900–luvun alussa. Nykyisin ne ovat sellistien kantarepertuaaria ja sarjojen musiikillinen anti houkuttelee myös muita instrumentalisteja.

Käyrätorvensoittajalle sellosarjojen laatu ja laajuus edustavat musiikkia, jollaista soittimemme omasta kirjallisuudesta ei löydy. Käyrätorven herooinen ja ehkä harvasanainenkin luonne saa niissä epätyypillisen vivahteikkaan kertojan roolin. Tanssisarjojen tarina soljuu eteenpäin loppumattoman musiikillisen sanavaraston turvin.

Käyrätorvella soitettuja taltiointeja sellosarjoista löytyy kourallinen. Syy niiden vähyyteen lienee se, että soittimen tekniset haasteet vievät helposti pääosan itse musiikilta.

Puhallinsoittajille päänvaivaa aiheuttavat mm. sellolle kirjoitetut kaksoisäänet ja murtosoinnut sekä tietysti toimivien hengityspaikkojen löytäminen loppumattomilta tuntuviin sävelvyörytyksiin.