SULJE VALIKKO

avaa valikko

Fermentointikirja
18,40 €
Kustannusosakeyhtiö Teos
Sivumäärä: 144 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2024 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Fermentointi eli hapattaminen on ikivanha tapa säilöä ruokaa. Menetelmä eri muodoissaan on tunnettu kaikkialla maailmassa. Meikäläisittäin arkisia esimerkkejä ovat esimerkiksi hapatetut maitotuotteet eli piimät, jogurtit ja viilit, mutta yhtä lailla tunnemme vaikkapa hapankaalin. Viime aikoina suosiotaan ovat meilläkin kasvattaneet esimerkiksi kombucha, miso ja tietenkin kimchi.

Vaikka fermentointi on alun perin nimenomaan säilöntämenetelmä, se tuottaa ennen kaikkea uskomattoman hienoja makuja. Erityisesti tämä korostuu kasvikunnan tuotteissa: marjoissa, juureksissa ja vihanneksissa. Menetelmä on hyvin omaksuttavissa myös kotikeittiöissä. Oivallisena tukena tässä toimii mestarikokki Jouni Toivasen Fermentointikirja. Toivanen on jo pitkään ollut tunnettu nimenomaan puhtaiden ja luonnollisten raaka-aineiden ja makujen puolestapuhujana, ja kun hänen ansionsa myös kotikokkien niksiniekkana ovat kiistattomat, on Fermentointikirja korvaamaton lisä jokaisen ympäristötietoisen herkuttelijan ruokakirjahyllyyn.

Jouni Toivanen (s. 1975) on kokki, jonka sydäntä lähellä ovat aina vain parempi ruoka sekä erityisesti villiyrtit ja puhdas pohjoismainen luonto. Toivanen on aiemmin julkaissut muun muassa kirjat Viettelevät villiyrtit (2013) ja Lempiruokaa (2022). Toivasen Cultur-tuotemerkki keskittyy fermentointiin.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tuote ilmestyy 16.09.2024. Voit tehdä tilauksen heti ja toimitamme tuotteen kun saamme sen varastoomme. Seuraa saatavuutta.
Fermentointikirjazoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste