Gaudeamus Sivumäärä: 150 sivua Asu: Pehmeäkantinen kirja Julkaisuvuosi: 2024, 15.08.2024 (lisätietoa) Kieli: Suomi
Opinnäytetyötä suunnitellessaan korkeakouluopiskelija on usein uuden ja oudon äärellä. Mitä ihmettä sitä tutkisi – ja millaisin konstein? Tutkimukseen pitäisi soveltaa menetelmiä, joihin opastava kirjallisuus on usein vaikeaselkoista. Liikkeelle ei kuitenkaan tarvitse lähteä antiikin Kreikasta tai edes 1800-luvun mannermaisesta filosofiasta: Laadullisen tutkimuksen ABC johdattaa tavallisimpien laadullisten tutkimusmenetelmien saloihin tiiviisti ja ymmärrettävästi.
Menetelmistä esitellään kymmenkunta tavallisinta fenomenologisesta tutkimuksesta etnografiseen lähestymistapaan. Kunkin menetelmän kohdalla kerrotaan arkijärkisten esimerkkien avulla myös se, kuinka sitä käytännössä sovelletaan. Entä missä piilevät tutkimusprosessin keskeiset karikot? Teos soveltuu niin ammattikorkeakoulujen kuin yliopistojenkin opiskelijoille, joiden tarkoitus on tehdä opinnäytetyönään laadullinen tutkimus. Se on avuksi muillekin, esimerkiksi toiminnallisen opinnäytetyön tekijöille.
TilaustuoteTilaustuote Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 1-2 viikossa