Vakuutusehtotekstin voi muuttaa asiakaslähtöiseksi KTM Marja-Liisa Kurosen suomen kielen ja viestinnän alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Helsingin kauppakorkeakoulussa päärakennuksen 2.4.2004 Vastaväittäjänä on professori Minna-Riitta Luukka Jyväskylän yliopistosta. Kustoksena on professori Helena Kangasharju (HKKK). Vakuutusehtotekstistä sanotaan, että sitä ei juurikaan voi kehittää palvelemaan asiakkaan tekstinkäyttötarpeita. Kurosen tutkimus kuitenkin osoittaa, että vakiintunut ja perinteikäs vakuutusehtoteksti sietää muutoksia ilman, että tekstin juridinen sitovuus ja tekstilajin tunnistettavuus vaarantuvat. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, mistä kaikesta vakuutusehtotekstin merkitys koostuu ja mitä vakuutusehtotekstille tapahtuu, kun sitä uudistetaan työryhmässä. Samalla hahmotetaan rajoja, joiden puitteissa sopimusoikeudellista tekstiä voidaan uudistaa niin, että se toimisi työkaluna niin korvausta hakevalle kuin korvauskäsittelijällekin. Tutkimus sivuaa ohjetekstien problematiikkaa yleisesti. Tutkimusaineistona ovat kaksivuotisen tekstinuudistamisprosessin aikana käsitellyt tekstit: vuoden 1993 autovakuutusehtoteksti ja uudistettu, vuonna 1995 voimaan tullut ehtoteksti sekä ruotsalainen ehtoteksti, jota työryhmä käytti tyyliltään esimerkillisenä mallitekstinä. Mallia hyödynnettiin uudistamisessa. Kirjoitustyötä kehysti vuonna 1994 uudistettu vakuutussopimuslaki. Tutkimus osoittaa, että uudistettu ehtoteksti on neuvottelutulos ja siihen vaikuttavat toiset tekstit, työryhmä ja sen jäsenten erilaiset taustat, projektinaikaiset keskustelut sekä toimialan historia ja tekstiperinne. Vakuutusehtoteksti näyttää olevan sopimustekstinä oma dynaaminen tekstilajinsa, jossa keskeisinä ja säilyvinä merkityksinä ovat korvauslupaus ja sen rajoittaminen sekä yleiset sopimusehdot. Ehtotekstiin voidaan tekstilajin tunnistettavuuden vaarantumatta lisätä markkinointihenkinen johdanto, joka sävyttää tekstin ei-asiantuntijalle suunnatuksi ohjetekstiksi. Vakuutusehtotekstiä voidaan muuttaa niin, että tekstin näkökulma ja rakenne muutetaan. Muutosten kautta tekstiin kirjoittuvassa lukijan ja kirjoittajan suhteessa korostuu yhteisvastuullisuus eli riskin jakaminen. Tekstissä nimetyn yrityksen ja asiakkaan välinen suhde poikkeaa persoonattomien sopimusosapuolten suhteesta. Tutkimus osoittaa, että uudistamisprosessissa varsinainen sopimusoikeudellinen tieto ei muutu ratkaisevasti, vaan se paketoidaan uudelleen yksityishenkilön ja yhtiön maailmoja lähentäen. Vakuutusehtotekstilajin uudistamisessa voidaan hyödyntää toisia tekstilajeja, varsinkin markkinointikirjettä ja opastekstiä, tekstin institutionaalisen tehtävän hämärtymättä. Uudistetun tekstin muutokset näyttävät laajentavan tekstin käyttötarkoitusta asiantuntijakäytöstä myös asiakkaan tarpeita palvelevaksi. Myös vakuutusyhtiö näyttäytyy uudistuneena, aiempaa selvemmin muita liikeyrityksiä muistuttavana toimijana. Tutkimuksen pohjalta on mahdollista käynnistää keskustelu, missä määrin vakuutusyhtiöt voisivat kilpailun vaarantumatta lisätä ehtoyhteistyötä. Tavoitteena voisivat olla ehtotekstit, joiden avulla kuluttaja voisi entistä paremmin käyttää vakuutusehtoja oppaana ja vertailla markkinoilla olevia vakuutustuotteita.