Tampereen monikielisyyttä käsittelevä teos kertoo tamperelaisen kieliyhteisön historiasta ja nykyisyydestä kielitieteellisestä ja historiallisesta näkökulmasta. Tampereella monikielisyys liittyy ennen kaikkea kaupungin teolliseen historiaan; teollisuuden myötä kaupunkiin saapui asiantuntijoita esimerkiksi Ruotsista, Saksasta ja Englannista.
Kirjan artikkeleissa kuvataan suomen kielen eri muotojen ja suomenkielisen kadunnimistön lisäksi kolmen vanhan kielivähemmistön ruotsin-, venäjän- ja saksankielisten vaikutusta Tampereella. Lisäksi kirjassa annetaan kuva kaupungin muista kielistä ja siitä, miltä Tampereen kielikartta näyttää 2000-luvulla. Kirja on suunnattu kielen, historian ja kulttuurin tutkijoiden ja opiskelijoiden lisäksi kaikille monikielisyydestä kiinnostuneille.
Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä