SULJE VALIKKO

Lakko vaikuttaa verkkokaupan toimituksiin ... LUE LISÄÄ

avaa valikko

Kevät (cd)
16,70 €
Svart Records
Asu: CD-levy
Vuosi: 2022, 11.02.2022
Kieli: Suomi
Lasten Hautausmaa julkaisee järjestyksessään viidennen albumin Kevät helmikuussa. Yhtye äänitti Petrax-studiolla Hollolassa pääsiäisenä 2021. Levyn kappaleet muodostavat tarinan, joka sijoittuu yhteen kevääseen. Siksi levyllä on tällä kertaa nimi. Kevät tuo mukanaan muutoksen ja näin on käynyt myös Lasten Hautausmaan kohdalla.

-”Kevät-levyn myötä tuntuu, että ollaan otettu askel uusia valoja ja värejä kohti. Näiden biisien tekeminen on tuonut leveyttä ja syvyyttä koko bändin palettiin. Saimme tälle levylle vangittua parhaiten koko bändin osaamista ja näkemystä”, bändin laulaja Kristiina Vaara selvittelee julkaisun taustoja.

Uuden albumin myötä yhtye lähtee kiertueelle, mutta tällä kertaa ennakko-odotukset ovat aiempia julkaisukiertueita korkeammalla.

-”Odotamme keikoille pääsyä varmaan enemmän kuin koskaan tämän levyn myötä. Jännittää millaisen vastaanoton biisit saavat”, yhtyeen biisintekijä ja kitaristi–laulaja Tuomo Mannonen toteaa.

Lumiukko
Pilvipoutaa
Ajokoira
Koti
Puiset nuket
Suovilla
Unenmusta
Laatikko
Ratapiha

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 12-15 arkipäivässä
Kevät (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6430077096639


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste