Syksyn keltaiset lehdet

"Kukaan ei voi ennustaa, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Luulin jo muistelukseni muistelleeni, ja tein vakaan päätöksen, että menneisyyteni kaiveleminen saa riittää. Mutta ihmisen pää on kuin pohjaton hete, joka pulputtaa uutta tuoretta vettä. Yritäpä sitä sitten padota. Uusia kuvia nousee jatkuvana virtana. Alitajunta kaivaa aivojen uumenista sinne jo hukkuneiksi luultuja yksityiskohtia. Kukaan ei voi niitä todeksi varmentaa tai valheeksi väittää. Ja kaikki tapahtuu vain yksinomaan minun päässäni. Niin tuokin puuhevonen, Virkku, jonka tuohon portinpieleen veistin. Sekin lähti jostakin salatusta aivopoimusta ja nelisti tuohon pihalle kuin aikoisi juuri nousta takajaloilleen. Yhä se odottaa ratsastajaa satulaansa, yhä istun tässä ikkunan ääressä sitä tuijottamassa ja kuvittelen itseni sankariksi sen selkään. Mutta nyt pyrkii mieleeni taas se viimeinen onneton vienanreissu, jossa istuin hevosen ohjaimissa ja kauhulla odotin, ehdinkö tajuta laukauksen äänen ja tuntea luodin kallossani ennen kuin menetän tajuntani...” Teos on itsenäinen jatko-osa Akolan romaanille Vienan kuohut.