Kivikauden käsitteen historian ja siitä suurelle yleisölle välitetyn kuvan tutkiminen osoittaa, että menneisyys on aina nähty nykyhetken identiteettien rakentumisen näkökulmasta.

Käsitteet, kuten kivikausi tai esihistoria tulivat käyttöön 1800-luvulla. Kiviset työkalut ja suomalaisten varhainen historia kiinnostivat tutkijoita kuitenkin jo 1700-luvun Turun akatemiassa. Ihmiset ovat aina keränneet löytämiään kivikautisia esineitä ja yhdistäneet niitä ukkoseen ja suojeleviin taikavoimiin. Käsitykset eurooppalaisesta menneisyydestä ja identiteetistä muotoutuivat suhteessa eurooppalaisten kohtaamiin alkuperäiskansoihin. Kaukaisten kansojen kiviesineiden vertailu eurooppalaiseen aineistoon oli avain kivikauden ymmärtämiseen.

Alusta asti suomalainen kivikauden tutkimus on ollut kietoutunut yhteiskunnalliseen keskusteluun, identiteettipolitiikkaan ja kansallisen menneisyyden suuriin kertomuksiin. Kivikautisia Suomen alueen asukkaita on soviteltu nykyhetken etnisiin ja kielellisiin lokeroihin.

Rakennamme omaa ja kansallista minuuttamme menneisyyden todistusaineiston ja sen kautta kerrottujen tarinoiden kautta. Kivikauden kohdalla on kyse samoista suurista kysymyksistä 1700-luvulta nykypäivään: Kuka oli täällä ensin? Miltä he näyttivät? Miten he elivät? Olivatko he minun esivanhempiani?