Tutkimuksella on pyritty vahvistamaan koulun narratiivisen, kertomuksia hyödyntävän eettisen kasvatuksen tietoperustaa. Eettisen kasvatuksen toteuttamista opettajan lukuhetkissä, kertomuksen keinoin voidaan pitää erityisesti koulun alaluokille soveltuvana eettisen kasvatuksen keinona. Eettisessä kasvatuksessa sosiaalista järjestystä koskevat yleistykset ja säännöt jäävät lapselle helposti hämäräksi ilman kertomuksen tarjoamaa mallia tästä järjestyksestä. Opettajan tekstiä tulkitseva lukeminen lisää kertomuksen ymmärrettävyyttä sekä herättää ja ylläpitää lasten kiinnostusta kertomukseen.
Yhä useamman jakama kokemus läntisten yhteiskuntien moraalin rapautumisesta on johtanut koulun eettisen kasvatuksen lähtökohtien ja keinojen tarkistamiseen. Esimerkiksi Islannissa perinteinen luonteenkasvatus on ilmestynyt jälleen opetussuunnitelmiin otsikolla “elämäntaitoluokat”. Kristján Kristjánssonin mukaan voidaan jo puhua eettisen kasvatuksen aristotelisesta käänteestä. Suomessa on toistaiseksi jääty - yksittäisiä kokeiluja lukuunottamatta - luonteenhyveitä painottavien liikkeiden ulkopuolelle. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena onkin pohtia, mikä merkitys hyve-eettisellä lähestymistavalla voisi olla narratiiviselle eettiselle kasvatukselle.
Tutkimuksen laajin tehtäväkokonaisuus, hyvekertomuksen piirteiden määrittely, on lähtenyt hyveen käsitteen selkiyttämisestä Henrik von Wrightin ja Alasdair MacIntyren hyveteorioiden pohjalta ja edennyt hyveen elementtien kääntämiseen narratologisen tutkimuksen käyttämiksi käsitteiksi. Poikkitieteellisen tutkimuksen seuraavassa vaiheessa on otettu huomioon reseptiotutkimuksen, aristotelisen jäljittelyn ja ääneenlukemisen teorian näkökohdat.Teoreettisen tutkimuksen lopuksi on esitetty 9-kohtainen lasten hyvekertomuksen malli, jossa asetetaan ehtoja mm. kertomuksen tapahtumille, luonteenpiirteiden esittelyn tavoille, kielelle, loppuratkaisulle ja hyvesisällölle.
Teoreettisen tutkimuksen johtopäätöksiä on testattu lukuohjelmissa, joita toteutettiin yhdeksässä luokassa, luokka-asteilla 1-4. Monitapaustutkimuksen aineistona on mm. oppilaiden ja opettajien päiväkirjoja, oppilaiden piirustuksia ja lukutilanteiden nauhoituksia. Useimmat hyvekertomuksen mallia noudattavat tapauskertomukset johtivat eettisen kasvatuksen kannalta suotuisaan reseptioon eli vastaanottoon. Hyvesisällön välittymistä näytti tukevan erityisesti toiston käyttäminen ja henkilöhahmojen luonteenpiirteiden esittely selkeästi vastakkaisten (hyvien ja huonojen) piirteiden rinnastamisen kautta. Välistä kertomuksen hyvesisällön monipuolisempi ymmärtäminen olisi kaivannut avukseen opettajan virittämää keskustelua. Oppilaiden helpoimmin huomaamia hyveita olivat auttavaisuus ja ystävällisyys; sen sijaan mm. uskollisuus osoittautui vaikeasti avautuvaksi luonteenpiirteeksi.
Opettajien ääneenlukemisesityksen analysointi teatterin teorian valossa toi esille monia näkökohtia, joiden huomioon ottaminen voisi edistää eettisen lukuhetken onnistumista. Vaikka opettaja ei tarvitse pitkälle hiottuja näyttelijäntaitoja, hänen tulisi mm. osata muuttaa kirjailijan teksti eettisen kasvatuksen kannalta tarkoituksenmukaiseksi alitekstiksi.
