Salatut Elämät -sarjastakin tutun Lolan lapsuus kului monen muun heppatytön tapaan hevostalleilla ja jossakin vaiheessa hän unelmoi myös ratsupoliisin ammatista. Tämän kirjan tarinat lähtivätkin liikkeelle noista ammatillisista haaveista.
Noin 4-7-vuotiaille sekä tätä vanhemmille lapsille suunnatussa ensimmäisessä osassa uraansa ratsupoliisissa aloittava Marco sekä hänen työparikseen tuleva shirehevonen Abruzzo, tuttavallisemmin Allu, selvittelevät rikosvyyhtiä markkinoilla.
Kirja kannustaa lasten ja aikuisten yhteisiin lukuhetkiin ja olemme panostaneet siinä sopivasti jännittävän tarinan lisäksi vahvasti hahmoihin. Kirjan päähenkilöt on herätetty eloon somevideoissamme ja ne ovat saaneet jo hurjia näyttömääriä, useita satoja tuhansia.
Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä