Toimiva kuivatus on Suomessa peltoviljelyn ehdoton edellytys. Kastelua käytetään lähinnä Etelä- ja Lounais-Suomessa, mutta sen merkitys saattaa kasvaa ilmaston muuttumisen myötä. Maankuivatuksessa ja kastelussa oli aiemmin pelkästään kyse maaperän vesitalouden järjestämisestä kasvien kasvun ja maan kantavuuden kannalta mahdollisimman suotuisiksi. Nykyään toisena, yhtä tärkeänä lähtökohtana on pellon optimaalinen ravinnetalous kasvien ja ympäristön kannalta. Oikein suunnitellulla maankuivatuksella ja kastelulla voidaan edistää sekä kasvien ravinteiden saantia että vähentää vesistökuormitusta.
Salaojayhdistys ry on marraskuussa julkaissut maan vesi- ja ravinnetaloutta käsittelevän oppikirjan. Kirja käsittelee ojitusta ja kastelua ja niiden ympäristövaikutuksia. Kirja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa kuvataan maaperän ominaisuuksia, hydrologian perusteita sekä maaperässä tapahtuvia reaktioita ja aineiden kulkeutumista. Toisessa osassa esitetään maan vesitalouden järjestelyn menetelmät, ojitushankkeiden kustannus-hyötyanalyysin perusteet ja maan vesi- ja ravinnetalouden säädön nykyaikaiset apuvälineet, matemaattiset mallit. Pääpaino on peltojen kuivatuksessa ja kastelussa. Lisäksi käsitellään lyhyesti metsä- ja turvetuotantoalueiden ojitusta ja vesiensuojelua.
Oppikirjan kirjoittamiseen on osallistunut 21 eri alojen asiantuntijaa. Kirjan ovat toimittaneet Maija Paasonen-Kivekäs, Rauno Peltomaa, Pertti Vakkilainen ja Helena Äijö. Kirjassa on 452 sivua ja neliväripainatus.