Nyt ollaan pinteessä. Eräänä tavallisena päivänä hiukan uupunut nainen päätyy työvuoronsa aikana pimeälle näyttämölle, jonka ainoa valaistu kohde on hänen äitinsä paareilla makaava ruumis. Kun erilaiset paikannus- ja selitysmallit - uni, kuolema, seinähulluus - eivät tuota tyhjentävää tulosta, niin ei kai siinä sitten muuta voi kuin ryhtyä juttelemaan.

Seuraa vimmattu monologi äidille, äidistä, perheestä ja koko lailla kaikesta muustakin. Kuolleen äidin haluttomuus puhua ja koskettaa on ehkä periytynyt ja pesiytynyt kertojan omaan perheeseen, jonka pariin aika ajoin liu’utaan ja leikataan näyttämöltä. Missä tilassa kertoja oikein on? Ainakin tilanne on niin tukala, että välillä on edettävä kierien, ja toisinaan yksinpuhelu saa vinksahtaneen dialogin piirteitä, kun kertoja hankkii tarvikkeita ja ryhtyy äänittämään äitinsä hiljaisuutta.

Marjo Niemen viides romaani Kaikkien menetysten äiti käy luihin. Sukupolvisen hiljaisuuden ja syyllisyyden kokemukset saavat Niemen kirjassa ainutlaatuiset puitteet. Romaanin ker ronta näyttää huolen ja häpeän todet tunteet äänellä, joka hakee vertaistaan. Niemen rakentama kertoja on raivostuttavuuteen saakka hauska, kohtuuton - ja hädissään.