Tahallisuus on yksi keskeinen rikosoikeudellista vastuuta koskeva peruskäsite. Vuoden 2004 alussa tuli voimaan rikosoikeuden yleisiä oppeja koskeva uudistus. Laissa säännellään nyt monia sellaisia kysymyksiä, jotka oli aikaisemmin jätetty oikeustieteen ja -käytännön varaan. Uudistuksessa lakiin otettiin säännökset muun muassa seuraustahallisuudesta (RL 3:6) sekä erilaisista erehdystyypeistä (RL 4:1–3). Teoksessa keskitytään tahallisuuden sisältöön, erityisesti sen alarajan selvittämiseen. Tutkimuskohteena tahallisuus avaa näkökulmia moniin teoreettis-filosofisiin ja lainopillisiin kysymyksiin. Työ kuuluu lähinnä rikoslainopillisen perustutkimuksen alaan. Johdantoluvun jälkeen käsitellään tiettyjä taustakysymyksiä kuten laillisuusperiaatetta ja sen soveltuvuutta rikoslain yleisen osan säännöksiin, rikoksen rakennetta, mieltä tutkivien tieteiden antia ja tahallisuusnäyttöä. Kolmannessa luvussa tarkastellaan tahallisuuden sisältöä Suomen oikeudessa. Oikeuskäytäntö on laajasti esillä niin tässä kuin seuraavassakin luvussa, jossa käsitellään tahallisuutta Ruotsin, Tanskan, Norjan, Saksan ja Englannin oikeudessa. Oikeusvertailevan luvun lopussa arvioidaan tahallisuutta eräissä eurooppalaisissa hankkeissa sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perussäännössä. Viides luku on omistettu tahallisuuden ja tuottamuksen rajanvedon arvioinnille. Viimeisessä luvussa tarkastellaan tahallisuuden kohdetta koskevia kysymyksiä.