Valinnanvapaus-runokokoelma kertoo Suomessa 2000-luvulla harjoitetusta uusliberalistisesta sosiaali- ja talouspolitiikasta. Se tuomitsee kaikkien vallassa olleiden hallitusten toteuttamat, tylyt kurjistamiset, jotka ovat kohdistuneet maamme vähäosaisiin ja pienituloisiin ihmisiin. Sitä ei ole kirjoitettu maamme valtaapitäviä miellyttämiseksi. Ahneudesta, häikäilemättömyydestä ja hyväksikäytöstä ei löydy mitään positiivista.

Jokaisella ihmisellä niin terveellä kuin vammaisella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Miksi tämä ei toteudu 100 vuotta täyttävässä tasavallassa? Vaikka inhimillisestä kohtelusta ei aiheudu yhteiskunnalle lisäkustannuksia, siitäkin on tullut vieras käyttäytymisen laji. Ovatko empatia ja solidaarisuus kuolleet?

Runoilija pohtii runokokoelmassaan – Valinnanvapaus – mm. vammaisten ja vanhusten kohtelua, köyhien paisuvaa joukkoa, toteutumatonta oikeudenmukaisuutta, elämää ja kuolemaa, valtaapitävien kyynistä vallankäyttöä sekä sotaa ja rauhaa. Runoilijan edesmennyt, hyvä ystävä Reijo Katajaranta kuvasi aikoinaan Laitisen runojen sisältöä ja muotoa seuraavasti: ”Laitinen kuuntelee free jazzia ja hänen runonsa ovat samaan tapaan ”free runoutta”. Mutta tässähän runojen sisältö ja muoto kohtaavatkin. Runojen kohteina ovat karu yhteiskunnallinen todellisuus ja siinä olevat epäkohdat.”

Runoilija omistaa kokoelmassa julkaisemansa sodanvastaiset runot kaikkien 2000-luvulla pommitettujen kaupunkien, niiden pommituksissa kuolleiden ihmisten ja niissä orpoutuneiden lasten muistoksi. Hän marssin rauhan puolesta sotaa ja sotilasliittoa vastaan elämänsä loppuun asti.