Vanhusten hoiva on ikääntyvissä yhteiskunnissa keskeinen poliittinen ja käytännöllinen kysymys. Vanhusten hoiva kattaa monenlaisten toimijoiden kirjon: vanhukset hoivan saajina ja antajina, heidän läheisensä, julkisten ja markkinapohjaisten palvelujen tuottajat sekä monenlaiset järjestöt.
Toimijoiden moninaisuudesta huolimatta vanhukset saavat suurimman osan hoivasta läheisiltään informaalin hoivan muodossa. Kunnilla on kuitenkin lakiin kirjattu velvollisuus tarjota asukkailleen riittävät palvelut, joista vanhusten hoivan kannalta keskeisiä ovat sosiaali- ja terveyspalvelut.
Minna Zechnerin tutkimus kohdentuu informaalin hoivan ja julkisten palvelujen ja etuuksien risteymään. Haastatteluaineistoja analysoimalla hän on selvittänyt hoivan arkipäiväisiä käytäntöjä ja informaalin hoivan moninaisia kytköksiä julkisiin palveluihin ja etuuksiin eli sosiaalipoliittisiin järjestelmiin.
Julkisia palveluja ja etuuksia määrittävät lainsäädäntö sekä kuntien ja kuntainliittojen ohjeistukset. Informaali hoiva sen sijaan perustuu usein yhteiseen historiaan, läheisyyteen, velvollisuuteen, rahaan ja totunnaisiin tapoihin. Informaaliin hoivaan vaikuttavat monin tavoin myös sosiaalipoliittiset järjestelmät. Hoivaajan ja hoivan tarvitsijan toimintaa määrittävät eri tavoin muun muassa se, millä kriteerein palveluja ja etuuksia on mahdollista saada, mitä velvoitteita niiden saamiseen liittyy, milloin etuuksia ja palveluja tarjotaan ja missä.
Tutkimuksessa informaalin hoivan toimijoiden yhteyksiä sosiaalipoliittisiin järjestelmiin tarkastellaan neuvotteluina, joiden tavoitteena on luoda eri toimijoiden välinen jaettu ymmärrys hoivan tarpeista ja niihin vastaamisen tavoista ja keinoista. Toisinaan jaettua ymmärrystä ei synny, vaan tulkinnat hoivasta, tarpeista ja vastuista voivat olla ristiriidassa keskenään.
Neuvottelut informaalin hoivan toimijoiden ja sosiaalipoliittisissa järjestelmissä työskentelevien ammattilaisten kesken ovat keskeinen osoitus informaalin hoivan formalisoitumisesta. Informaali hoiva voidaan ymmärtää yksilöiden välisenä yksityisenä toimintana, mutta joka formalisoituessaan nivoutuu eri tavoin sosiaalipoliittisiin järjestelmiin, usein julkisiin hoivapalveluihin ja -etuuksiin.
Informaalin hoivan formalisoitumista edeltää hoivan politisoituminen, sen pääseminen poliittisen päätöksenteon ja usein myös yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Sosiaalipoliittiset järjestelmät luodaan ja niitä muotoillaan poliittisen päätöksenteon prosesseissa.
Toisinaan informaali hoiva ylittää kansallisten sosiaalipoliittisten järjestelmien rajat. Esimerkiksi maahanmuuttajien perheenjäsenistä voi osa asua eri maissa. Informaalia hoivaa on jossain määrin mahdollista antaa ja saada valtioiden rajojen yli ylirajaisesti eli transnationaalisesti. Tällainen ylirajainen informaali hoiva on esimerkki hoivan globalisoitumisesta.
