Elämässä on draaman kaari, ja sitä sopii ihmetellä. Kuka uskaltaa juoda teetä kuoleman kanssa? Miten hiekka voi laulaa? Mitä virkaa on mekaanisella kirjoituskoneella? Miksi koronavirus sekoittaa perhe-elämän? Onko maalaistytölle sijaa yliopistossa? Entä jos äitisi oli ilmiantaja? Miten Neuvosto-Latvian koulu erosi suomalaisesta? Onko hautausmaalla elämää? Löytääkö kauppakeskuksen sokkelosta lainkaan ulos? Voiko sauna auttaa surutyössä? Ja miten ihmeessä jonkun tuntemattoman kirjoitukset ovat päätyneet seiniin?

Latviassa julkaistaan paljon lyhytproosaa. ”Ehkä me olemme liian laiskoja lukemaan paksuja romaaneita”, on eräs kirjailija todennut. Novellien lisäksi kirjoitetaan esseitä, dokumentaarista proosaa ja myös tekstejä, jotka eivät tunnu asettuvan mihinkään lajityyppiin. Lyhyttä proosaa kirjoittavat kaikenikäiset, ja tekijöiden ikähaarukka on tässäkin valikoimassa yli puoli vuosisataa.

Suomessa on aikaisemmin julkaistu tiettävästi vain kolme valikoimaa latvialaista lyhytproosaa, vuosina 1923, 1985 ja 2002. On siis jo aika palata siihen.