Nenän tukkoisuus oireena ja nenäonteloiden sekä nenän sivuonteloiden tulehdukselliset sairaudet ovat yleisimpiä aikuisten ylähengitysteiden sairauksista. Vaikka ylähengitysteiden ongelmat eivät tavallisesti olekaan kovin vakavia, ne muuttavat potilaiden sosiaalista elämää, vaikuttavat koulusuorituksiin ja työn tuottavuuteen. Lisäksi ylähengitysteiden sairauksien tutkiminen ja hoito vaativat yhteiskunnalta huomattavia taloudellisia resursseja. Nenän objektiivinen tutkiminen ja mittaaminen rhinometrisillä menetelmillä (akustinen rhinometria, rhinomanometri, tietokonetomografia volumetria, nasaali PEF-mittari) on lääkäreiden keskuudessa ollut kovin vähäistä koska luotettavaa laaja-alaista tutkimusnäyttöä asiasta ei ole ollut saatavilla.
Tässä väitöstyössä arvioitiin nenäonteloiden mittaamiseen tarkoitettujen eri objektiivisten rhinometristen mittareiden ja subjektiivisen VAS-mittarin (Visual Analogue Scale) käyttökelpoisuutta terveillä tupakoimattomilla ja tupakoivilla verrokeilla sekä nenän limakalvon sairauksien yhteydessä. Limakalvojen sairaus ryhmiksi valittiin nuhakuume ja kroonista nenän sivuontelotulehdusta sairastavat potilaat ennen ja tähystysmenetelmällä suoritetun poskionteloleikkauksen jälkeen. Väitöstyössä arvioitiin myös uuden Suomessa kehitetyn puoli-automaattisen tilavuusohjelman soveltuvuutta nenäonteloiden ja nenän sivuonteloiden ilmatilan tilavuusmittauksissa tietokonetomografia volumetrian avulla. Tietokonetomografia volumetrian avulla validioitiin myös akustisen rhinometrian tulokset. Lisäksi tarkasteltiin eri rhinometristen mittausmenetelmien välistä tilastollista riippuvuutta ja luotiin terveiden verrokkien viitearvot eri mittausmenetelmillä paikalliseen nenälaboratorioon.
Tutkimuksessa esiteltiin ja todistettiin, että uusi puoli-automaattinen tietokonetomografia volumetria soveltuu erinomaisesti nenäonteloiden ja nenänsivuonteloiden ilmatilojen tilavuus ja poikkipinta-alojen mittauksiin. Menetelmän virhemarginaaliksi todettiin < 1.5%. Rutiininomaiseen kliiniseen käyttöön menetelmä on kuitenkin vielä liian kallis ja aikaa vievä, mutta tutkimuskäyttöön menetelmä sopii erinomaisesti. Tulevaisuudessa teknologian kehityksen mukana menetelmä varmasti yleistyy ja nopeutuu myös laajempaan käyttöön. Väitöstyössä osoitettiin akustisen rhinometrian mittaaman nenäonteloiden tilavuuden luotettavuus hyväksi 40 mm saakka sieraintasosta (r= 0.83, 0-10 mm ja r=0.77, 10-40mm). Nenäonteloiden takaosissa luotettavuus heikkeni, mutta säilyi kuitenkin keskinkertaisena (r= 0.62, 40-70mm). Yksittäisten poikkipinta-alojen suhteen tulokset eivät saavuttaneet tilastollista merkitsevyyttä. Eri rhinometristen menetelmien välistä tilastollista riippuvuutta lukuun ottamatta akustista rhinometriaa ja volumetriaa ei tutkimuksessa pystytty osoittamaan. Rhinometriset menetelmät osoittivatkin mittaavan nenän toiminnan eri osa-alueita tukien tuloksissaan toistuvasti toisiaan. Nenäonteloiden limakalvo patologian ilmaantuessa tilastollinen riippuvuus parani, mutta ei edelleenkään saavuttanut kliinistä merkittävyyttä. Huomionarvoinen löydös oli myös, että tupakoimattomien ja tupakoivien terveiden verrokkien välillä oli selvä objektiivinen rhinometrinen mittausero. Tupakoimattomilla mitattiin tilavammat ja avoimemmat nenäontelot kuin tupakoivilla verrokeilla.
Rhinometriset menetelmät parantavat diagnostiikan tasoa potilastyössä. Menetelmät eivät ole toisiaan korvaavia vaan enemmänkin toisiaan täydentäviä. Väitöstyön pohjalta suositellaankin useampien rhinometristen menetelmien (esim. akustinen rhinometria ja rhinomanometria) samanaikaista rutiininomaista käyttöä nenäoireisten potilaiden tutkimuksissa. Paremmalla diagnostiikalla voitaisiin vaikuttaa leikkausjonojen pituuteen sekä potilaisiin kohdistuvaan hoitoon, joka muodostuisi näin enemmän täsmähoidoksi.
