Julkaisu esittelee, millaisin eri tavoin yhteisopettajuutta toteutetaan suomalaisissa peruskouluissa. Yhteistä kaikille julkaisussa käsitellyille yhteisopettajuusmalleille on, että olemassa olleet resurssit on kohdennettu uudella tavalla, mikä mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat pedagogiset ratkaisut. Käytännön esimerkkien lisäksi julkaisu pohjautuu yhteisopettajuutta koskevaan kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimustietoon.
Kummi 16 on suunnattu ensisijaisesti esi- ja perusopetuksen opettajille ja rehtoreille, kuvatut yhteisopettajuusmallit tulevat näiltä luokka-asteilta. Myös yhdessä opettavat toisen asteen opettajat voivat hakea siitä virikkeitä omaan työhönsä.
TilaustuoteTilaustuote Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä