Keisarillinen Venäjä rakensi Suomenlahdelle ja Itämeren pohjoisosaan 1900-luvun alussa ainutlaatuisen puolustusjärjestelmän. Se suunniteltiin pääosin puolustusasema kerrallaan, mutta lopulta se toimi yhtenä suurena kokonaisuutena. Koko järjestelmää kutsutaan usein - harhaanjohtavasti - Pietari Suuren merilinnoitukseksi, vaikka vain osa siitä sai virallisesti kyseisen nimen. Merilinnoituksen perintö näkyy edelleen erityisesti Suomen rannikon museoiduissa linnakkeissa. Aiemmin perintö oli vielä voimakkaammin läsnä: toiseen maailmansotaan ja osaksi sen jälkeenkin Suomen rannikkotykistö rakentui Venäjältä perittyyn rannikkopuolustukseen.

Suomenlahti Pietarin suojana pureutuu perusteellisesti valtavaan meripuolustusjärjestelmään, joka hajosi heti valmistuttuaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Aiemmin sitä on käsitelty lähinnä rannikkopatterien näkökulmasta. Tässä kirjassa huomio kiinnittyy myös linnoitusjärjestelmään kuuluneisiin merivoimiin, laivaston ilmavoimiin ja maalinnoituksiin.

Teos käsittelee koko linnoitusjärjestelmän maantieteellistä aluetta, joka ulottui nykyisten Venäjän, Viron ja Suomen alueille. Kirjoittajat ovat eturivin asiantuntijoita näistä kolmesta maasta. Kirjassa on runsas aikalaiskuvitus.