Klassinen sosiologia nojasi 1800-luvun lopulla oletukseen, että valtio ja politiikka muodostuvat sosiaalisista siteistä ja heijastavat niistä peräisin olevia etuja, arvoja ja asemia. Siksi modernisaatioteoriassa on kiinnitetty vain vähän huomiota poliittisiin rakenteisiin, joista yhdenmukaisuuden paine muodostuu. Kirjan johtopäätös on, että poliittiset siteet, pelkkä kuuluminen yhteisöön, ovat syrjäyttämässä sosiaaliset siteet. Tämä horjuttaa edustuksellisen demokratian perusteita ja sosiologisen modernisaatioteorian lähtöoletusta.

Kirjassa esitetään uudenlainen näkemys sosiologisen modernisaatioteorian mukaisesta yhdenmukaisuuden paineen murtumisesta ja sen synnyttämästä vastarinnasta. Molemmat ovat seurausta yksilöllisen itseohjautuvuuden ja yksityisyyden suojan vahvistumisesta, joka on ollut sekä kansallis-luterilaisen valtion että hyvinvointivaltion tavoitteena, mutta kohdistuu nyt vastarintana niihin itseensä.

Kirjoittaja on sosiologian professori (emeritus).