Vladimir Lenin (1870–1924) sanoi 1920-luvulla: "Meille taiteista tärkein on elokuva." Leninin mielestä elokuvan rooli oli olennainen Neuvosto-Venäjän kulttuurielämässä, sosialismia rakennettaessa.

"Unohdettu valkokangas" on esseekokoelma ja samalla Neuvostoliitto-nimisen maan elokuvataiteen viimeisiin vuosikymmeniin keskittyvä tietokirja. Teoksen keskeinen sisältö liittyy pääosin aikanaan sensuroitujen ja/tai hyllytettyjen ohjaajien henkilökuviin, haastatteluihin ja tuotantoon. Se kertoo Neuvostoliiton ajasta paljolti tuntemattoman elokuvallisen tarinan – valkokankaalta ja sen takaa.

Elokuvaa rahoitettiin avokätisesti, vaikka samaan aikaan käytiin julmaa kansalaissotaa ja nähtiin nälkää: Sergei Eisensteinin ja Dziga Vertovin nimet tulivat tunnetuiksi kautta maailman. Eisensteinin Panssarilaiva Potemkin oli monessa länsimaassa vuosikymmeniä vallankumouksellisuutensa vuoksi kielletty filmi, mutta samalla aitojen elokuvaentusiastien suosikki. Kokeellinenkin elokuva oli 1920-luvun alussa mahdollista.

Seuraavien vuosikymmenien aikana ohjaajien mahdollisuudet tehdä elokuvaa vaihtelivat maan johtajasta riippuen. Stalinin ajan (1924–1953) Neuvostoliitossa kulttuurielämää kahlittiin ja sensuroitiin ideologisesti, mutta Stalinin kuolemaa seurannut kulttuuriliberalismin aika eli suojasää palautti elokuvan hetkellisesti arvoonsa. Pysähtyneisyyden aika, brežneviläinen stagnaatio pysäytti tämän kehityksen kuitenkin varsin pian: valtiollinen sensuuri asetti nyt tiukemmat rajat taide-elämälle.

Mihail Gorbatšovin valtaantulo 1980-luvulla aloitti kommunistisessa puolueessa avoimen julkisen keskustelun ja vähittäisen yhteiskunnan uudelleenrakentamisen. Toisinajattelu ja jopa julkiset mielenosoitukset alkoivat näkyä katukuvassa ja mediassa.