Tutkimuksessa analysoidaan ympäristövaikutusten arviointimenettelylle asetettuja oikeudellisia vähimmäisvaatimuksia Suomessa ja Euroopan yhteisössä sekä asemoidaan YVA-lainsäädännön suhdetta muuhun ympäristösääntelyyn. Tarkastelukohteena ovat erityisesti menettelyn soveltamisala, eri lakien mukaisten arviointien integrointi, arviointiselostuksen laadunvarmistusmekanismit, arvioinnin ja päätöksenteon suhde sekä vaihtoehtojen tarkastelu ja seuranta. Lisäksi teoksessa arvioidaan laaja-alaisesti lainsäädännön kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia erityisesti YVA-menettelyn ympäristöllisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Suomen järjestelmän kehittämispohdinnoissa hyödynnetään Yhdysvalloissa ja Alankomaissa menettelystä saatuja kokemuksia. Oikeusvertailun ohella tutkimuksen de lege ferenda -osuutta palvelee funktiotarkasteluksi nimetty lähestymistapa, jonka avulla pyritään tunnistamaan suunnittelukeinon vaikutusmekanismit. Teos soveltuu erityisesti ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn liittyvistä oikeudellisista tulkintakysymyksistä ja ympäristöpolitiikan ohjauskeinojen kehittämisestä kiinnostuneiden käyttöön.
TilaustuoteTilaustuote Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-6 arkipäivässä