Ylioppilaskunnan ja osakuntalaitoksen merkitys oli Suomen poliittisessa ja kulttuurielämässä vahva toiseen maailmansotaan asti. Vanha Pohjalainen Osakunta perustettiin 1643. Se hajosi vuoden 1906 lopussa, jolloin Helsingin yliopiston Pohjois-Pohjalainen Osakunta perustettiin. Osakunnan historian analyysissa painopiste on aatehistoriallisessa tutkimusotteessa. Tutkimusjänne on pitkä (n. 1830-2005), ja tekijä käyttää hyväkseen sukupolviteoriaa. Osakunnan piiristä nousivat mm. Vilho Helanen, Yrjö Ruutu, Rudolf Holsti, Elias Simojoki, Yrjö Vuorjoki, Urho Kekkonen ja monet muut tunnetut jääkäriliikkeen, kielitaistelun, AKS:n, heimoaatteen ja valtakunnan politiikan keskeiset vaikuttajat. Tutkimuksessa käsitellään myös osakunnan toimintaa kotimaakunnan hyväksi; pohjoisten kansanopistojen perustajana, maakunnallisten yhteyksien luojana ja terveysvalistuksen jakajana. Toisaalta analysoidaan Helsingin yliopiston ylioppilasyhteisöä ja sen muuttumista vuosisadan aikana.
Tämän tuotteen tilaamme kustantajalta tai tukkurilta varastoomme. Saatavuusarvio on tuotekohtainen. Lähetämme toimitusvahvistuksen heti, kun tuote on toimitettu varastoltamme rahdinkuljettajalle. Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 2-3 arkipäivässä