Katseen voima : Kohti visuaalista lukutaitoa
28,40 €
Kustantaja:
Sivumäärä:
249 sivua
Asu:
Pehmeäkantinen kirja
Painos:
7.
Julkaisuvuosi:
Päämääräni on lähteä liikkeelle konkreettisista tilanteista, katseesta, visuaalisista järjestyksistä ja katsovan ja katsottuna olevan subjektin problematiikasta. Näiden teemojen käsittelyn avulla pyrin luomaan yhden mahdollisuuden ymmärtää ihmistä osana visuaalista ympäristöä, josta kuvallinen kulttuuri muodostaa vain yhden osan. Katseen toiminnan ymmärtäminen on nähdäkseni kaiken visuaalisen lukutaidon perusta, ja tässä mielessä kirjani on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Katseen voima perustuu ajatukseen siitä, että myös kuvia opitaan lukemaan samalla tavoin kuin kirjoitettua tekstiä – myös kuvilla on oma kielioppinsa ja sanastonsa. Kuvallisuuden ja ylipäänsä visuaalisen kulttuurin lukeminen eroaa kuitenkin perinteisen tekstin lukemisesta monin tavoin. Vaikka monet visuaaliset esitykset, esimerkiksi valokuvat, näyttävät avautuvan katsojalle ikään kuin itsestään, niiden merkityksen muodostumisen mekanismit ja yhteydet erilaisiin visuaalisiin järjestyksiin jäävät kuitenkin usein piiloon. Näiden mekanismien näkeminen – puhumattakaan niiden ymmärtämisestä – vaatii joskus yhtä sinnikästä pakertamista kuin perinteisen lukutaidon oppiminen. Soveltuu oppikirjaksi niille aloille, joilla käsitellään viestintää ja tiedotusoppia, kuvataiteita, identiteettien rakentumista tai ylipäänsä merkitysten syntyä. Teos tarjoaa ajattelun aineksia kenelle tahansa visuaalisesta kulttuurista ja "katseen voimasta" kiinnostuneille: valokuvaajille, graafisten käyttöliittymien suunnittelijoille, graafikoille jne. Saatavana myös e-kirjana.

Katseen voima : Kohti visuaalista lukutaitoazoom
SISÄÄNKIRJAUTUMINEN
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen


OMA TILI
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot
Tietosuojaseloste